Keskellä, mutta reunalla

Kun Hamulaa etsii Suomen kartalta, niin kolkkahan kököttää ihan siinä keskellä, maan leveimmän kohdan puolivälissä. Harpilla saa myös piirtää tosi ison ympyrän ennen kuin tulee oman tai vieraan maan raja vastaan.

Kuvassa 100 ja 200 kilometrin
säteellä piirretyt ympyrät.

Onkin aika nostaa esiin kysymys, miksi sen paremmin keskittäjät kuin hajasijoittajatkaan eivät ole koskaan onnistuneet hyödyntämään Nilakan seudun keskeistä sijaintia syrjäisimmistä maan ääristä (esimerkiksi etelärannikolta) tulevien luontaisena kohtauspaikkana...? Todellisuudessahan Hamula on koko olemassaolonsa ajan sijainnut pitäjän, maakunnan ja läänin rajalla, syrjimmäisessä laidassa kaukana keskuksista.

Ihan ensimmäisinä vuosina kylä tosin pääsi nauttimaan varsin edullisista liikenneyhteyksistä, kun erämaahan perustetun Rautalammin seurakunnan ensimmäisen papin virkatalo sijaitsi Säviällä. Kirkkoherra Laurentius Jentze, siis tuttavallisemmin Jäntin Lauri, asui varmuudella Säviänkoskella vuodet 1564-1580. Kirkko kuitenkin sijaitsi Rautalammin nykyisen keskustan lähellä Talliniemessä, joten Laurentius joutui taittamaan pitkähkön työmatkan Nilakkaa pitkin.

Tuolloin Hamula oli ainut asuttu paikka papin venematkan (tai talvella jäätien eli rekireitin) varrella. Toki myös Nilakan ja Pielaveden pohjoispuolisten kylien asukkaat taivalsivat kirkkoon Nilakkaa pitkin, kun teitä ei vielä ollut koko pitäjässä. Hamulan edustan saaret olivat varmaan suosittu tauko- ja tuulensuojapaikka kirkkomatkalaisille!

Ruotsin ja Venäjän rajalla

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 sovittu Ruotsin ja Venäjän välinen raja on siitä erikoinen, että siitä on käyty mitä verisimpiä taisteluja vielä 1900-luvulla. Silloin riitapukareina tosin olivat historiantutkijat. ”Pähkinäsaaren rajalinjan kulku on jo vuosisadan ollut Suomen historian kiistellyin ongelma”, aloitti Kyösti Julku kirjansa Suomen itärajan synty.

Perinteinen tulkinta Pähkinäsaaren rauhan rajasta.
Lähde: Wikimedia Commons.

 

Kyse ei ole siitä, etteikö alkuperäinen rajasopimuspaperi olisi säilynyt. Ehei, siitä on kyllä tallella niin latinan-, ruotsin- kuin venäjänkielinenkin versio, joissa kaikissa luetellaan sama lista rajamerkeistä. Ne vain ovat kummallisia eivätkä muistuta nykyisin käytössä olevia paikannimiä, ja lisäksi rajamerkkejä nimettiin Varkauden pohjoispuolelta niin harvakseltaan etteivät paatuneimmatkaan tieteilijät saaneet niitä sijoiteltua uskottavasti kartalle.

Jos uskotaan sitä veikkausta, että yhtenä rajamerkkinä mainittu Karjalankoski (Carelakoski tai Kærelekuski, Käräläkuski, Korelomkoški, ihan kuinka vaan) tarkoittaa Säviänkoskea Pielavedellä, niin silloin raja kulki Hamulan itäpuolella.
 

Jos taas seurataan sitä koulukuntaa, jonka mukaan Kolumakoski (tai Kolmakoske, Kolomakuski, Kolumäkuski, Kloomenkoski, Kolemakoški...) tarkoitti Kolimajärven ylintä laskukoskea Viitasaarella, niin raja menikin länsipuolelta. Oli miten oli, jostain lähistöltä se raja kulki.



Hämeen historiallinen maakunta.
Lähde: Wikimedia Commons.

Hämeen ja Savon rajalla
 

Savon ja Hämeen raja vahvistettiin vuonna 1415, mutta silloin rajalinja määriteltiin vasta suurpiirteisesti. Maakuntien raja vahvistettiin uudestaan 1446 ja vielä kolmannenkin kerran 1452. Vasta silloin saatiin aikaiseksi riittävä tarkkuus: raja kulki Iisvettä pitkin Äyskosken kautta Säviänkoskelle ja edelleen Pielaveden pohjoispuolelle. Nilakan itäranta oli siis Savoa, mutta Hamulan puoli saarineen jäi Hämeeseen.

 

Myös alueen paikannimistö kertoo rajaseutuna olosta. Hamulanniemen edustalla Nilakassa oleva Hämeensaari on saanut nimensä kyläläisten muistitiedon mukaan siitä, että "siellä on käyty heimosotia, on vanhoja rajapaikkoja, Hämeen puolta" (kertoja Artturi Pellikka, s. 1886)
Läheinen Elosaari oli kansan kertoman mukaan jo Savon puolta.

Todellisuudessa heimoraja on piirretty vanhoissa kartoissa kulkemaan Nilakan itärantaa pitkin, siis niin että kaikki Nilakan saaret jäivät Hämeen puolelle, myös Elosaari. Toisaalta vanhinkin säilynyt kartta on vasta 1700-luvulta, jolloin rajankäynneistä oli kulunut jo vuosisatoja.




Suomen läänit 1776.
Lähde: Wikimedia Commons

Vaasan ja Savon-Karjalan
läänien rajalla

Kun kuningas Kustaa III vuonna 1775 perusti uudelleen Kuopion kaupungin itäisen Suomen keskukseksi, myös läänijako uusittiin ja vanha Hämeen ja Savon maakuntaraja menetti merkityksensä. Kuopion ympärille perustettiin uusi Savon ja Karjalan lääni, johon Rautalammin pitäjä siirrettiin – olihan Kuopio sentään paljon lyhyemmän matkan päässä kuin entinen läänin pääkaupunki Hämeenlinna.

Viitasaari puolestaan kuului uuteen Vaasan lääniin. Lääninraja siis hyppäsi Keiteleen ja Hamulan alueen itäpuolelta länsipuolelle, mutta reunalle jäätiin toki edelleen killumaan.

Periferiassa seutu pysyikin tiukasti myös tulevissa läänijaoissa. Kun Suomen läänit vuonna 1997 vähennettiin yhdestätoista viiteen, kylän vierestä kulki nyt virallisestikin Itä-Suomen ja Länsi-Suomen raja.



Neljän kunnan rajalla,
tai kohta ehkä keskellä?
 

Maaseudun tyhjennyttyä 1960-luvulla Keitelettä on oltu yhdistämässä milloin Pielaveteen, milloin Viitasaareen. Jos kumpi tahansa liitoksista olisi toteutunut, Hamula olisi luonnollisesti jäänyt uuden kunnan laitimmaiseen peränurkkaan törröttämään. Siinä suhteessa tilanne ei tosin olisi poikennut nykyisestä, missä kylä on pitkulaisen Keiteleen kunnan eteläkärjessä Vesannon ja Tervon rajaa vasten.

Kuva: vanhan Nilakan kylän alue
uuden Nilakan kunnan sisällä

Jos Keiteleen, Pielaveden, Vesannon ja Tervon suunnittelema yhdistyminen lähitulevaisuudessa Nilakan kunnaksi toteutuu, niin liitos pyyhkisi ensimmäistä kertaa historiassa kunnanrajat pois Hamulaa reunustamasta. Asetelma on sen verran erikoinen, että siihen syvennytään myöhemmin omassa kirjoituksessaan.

 

*

Lähteitä ja linkkejä:
Jäntti-suvun historiaa (mm. Laurentius Jentze)
Ruotsin itärajan synty, Voitto Viinasen kirjoitus