Miten Vesterilästä tuli Hiekka ja Hamulasta Vesterilä?

Kiireistä lukijaa varten heti alkuun tiivistelmä tämänkertaisesta kirjoitelmasta:

1700-luvun puolivälissä silloisen Vesterilän, nykyisen Hiekan Vesteristen ja silloisen Hamulan, nykyisen Vesterilän Pasasten naimakauppa- ja talonvaihto-operaation seurauksena syntyi nykyinen Pasala, silloinen Kansanmäen Mäkelä.

Riittikö ja avautuiko? Jos ei, niin ei hätää. Seuraavassa sama uudestaan, hiukan pitkäveteisemmin:

Vesteriset pääsevät

käsiksi kruununtilaan

Hamulanniemen toinen talo joutui maksamattomien verojen takia sotilastaloksi 1650-luvulla. Esko Hamusen pojat Matti ja Paavo hoitivat tilaa jonkin aikaa sotilaina, mutta 1660-luvun lopulla talo jäi tyhjilleen.

Tilaisuuden käytti hyväkseen Lauri Vesterinen Rautalammin Kerkonjoensuusta. Hän muutti Hamulaan ja pääsi hoitamaan talon isännyyttä värväytymällä sotilaaksi. Sotilastila ei maksanut veroa kruunulle, ja kun 1690-luvulla vielä otettiin käyttöön ruotuväkijärjestelmä, niin Laurista tuli kruununtilan isäntä ilman sotilasvelvoitetta.

Kruununtila oli valtion pysyvää omaisuutta, johon sitä viljelevällä talonpojalla oli vain asumis- ja käyttöoikeus, mutta ei automaattista perintöoikeutta. Toisin kuin Lauri Vesterisen tila, Hamulanniemen muut vanhat talot säilyivät perintötiloina eli yksityisen henkilön täysin omistamina tiloina.

Laurin ollessa isäntänä talo siirrettiin pois ”ahtaalta” niemeltä – eli siis rakennettiin uusi talo – kolme kilometriä pohjoisemmaksi Hiekkaan. Paikasta käytettiin tosin 1700-luvun alussa nimitystä Lujastenhieta. Vaimoksi Lauri otti Malilan tyttären Marketta Malisen, ja heidän poikansa Juho oli Hiekan isäntänä 1709-1730.

Isonvihan hävitykset

harmina Hiekassa

Venäläiset miehittivät Suomen suuren Pohjan sodan loppuaikana vuosina 1713-1721. Tästä miehitysajasta ruvettiin myöhemmin käyttämään nimistystä isoviha. Rautalammillakin oli päällä poikkeustila: venäläiset ryöstelivät taloja, ottivat miehiä orjiksi ja pakottivat heitä venäläiseen sotaväkeen, minkä vuoksi asukkaat piileskelivät metsissä, papit pakoilivat hävitystä kuka missäkin ja kirkonkirjat jäivät pitämättä.

Sota päättyi vasta Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, ja elämä pääsi vähitellen rauhoittumaan, mutta kaikki ei todellakaan ollut entisellään. Vihollinen oli aiheuttanut tuhoja Hiekassa, minkä vuoksi tila oli niin heikossa hapessa ettei Juho Laurinpoika pystynyt suorittamaan veroja. Niinpä hän pyysikin katselmusta ja vapaavuosia, jotta saisi tilanteen korjatuksi. Tuhojen katselmuksen suoritti nimismies (mahdollisesti Iisakki Toikkanen) apunaan paikallinen lautamies Yrjö Finni, jotka sattuneesta syystä olivat ainakin Malisen isännälle Pekka Maliselle ennestään tuttuja.

Katselmusta käytiin läpi Rautalammin talvikäräjillä helmikuussa 1723. Siellä todettiin, että talon vero oli 8 taalaria 19 äyriä ja 15 1/20 penninkiä hopearahaa, ja verot oli osoitettu Hollolan alisen komppanian ratsumestarin palkkaukseen.

Rakennusten kunnosta todettiin, että:

• pirtti oli käyttökelpoinen
• toisen pirtin seinät oli pystytetty joitakin vuosia sitten, mutta kaikki sisustus puuttui
• kahden vanhan aitan seinät olivat vielä käyttökelpoiset
• karjasuoja, sauna ja riihi olivat täysin mädäntyneet
• tallin seinät olivat käyttökelpoiset, mutta katto oli ränsistynyt
• pelto oli hiekkamaata, josta 1/3 oli laitumena
• aidat olivat ränsistyneet ja ojat kasvaneet umpeen
• laitumet olivat keskinkertaiset
• niityt olivat hyviä, mutta vielä osittain metsittyneitä
• metsää oli kotitarpeisiin
• kalavedet ja humalatarha olivat vähäiset
• myllyä tai myllynpaikkaa ei ollut.

Vuodelta 1733 peräisin olevassa kartassa näkyy jo olevan mylly
Hiekan talon lähellä olevassa purossa. Viereinen niemikin on
nimetty Myllyniemeksi. Liekö nimismieheltä jäänyt 10 vuotta aiemmin
myllyn paikka huomaamatta, vai pystytettiinkö se vasta isovihan
jälkeen verovapausvuosien tuomassa kunnostushuumassa? 

Kruununvoudin edustaja, Jämsän nimismies Adam Kihl sekä kahdeksan lautamiestä esittivät Juho Vesteriselle kolmen vuoden verovapautta, minkä Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Petter Stierncrantz hänelle 17.12.1724 myönsikin. Verovapaus koski kaikkia muita veroja paitsi henkirahaa, laamannin rahoja ja palvelusväen suostuntaveroa (mitä se sitten ikinä tarkoittikaan). Kruununvouti määrättiin valvomaan tilan kunnostamista vapausvuosien aikana niin, että se olisi vuonna 1725 ja sen jälkeen jälleen veronmaksukykyinen.

 

Juho oli Hiekan isäntänä vielä vuoteen 1730 asti, sen jälkeen remmiin astui isänsä kaima ja vanhin poika Juho. Tilalla lienee päässyt veronmaksukykyiseksi ja jatkanut rauhassa vaurastumistaan, mistä kertoo myöhempään maakirjaan kirjattu lause "Vanha manttaali perinnöksi ostettu 7.1.1761."

Hiekan isäntä siis pystyi lunastamaan kruununtilan tavalliseksi perintötilaksi maksamalla kolmen vuoden verorästejä vastaavan summan. Näin tilan kehittäminen ja sen osittaminen jälkipolville onnistui ilman että kaikkeen piti kysyä lupa valtiolta. Hiekan tila oli jo valmiiksi erillään Hamulan muista taloista, jotka sijaitsivat vierekkäin Hamulanniemellä, ja myös siitä erotetut uudet talot nousivat "korpeen" - Kansanmäki tai Mäkelä (nykyinen Pasala) Hamulanlahden vastarannalle ja Etelämaa (nykyiset Lampila ja Etelälahti) Koutajärven eteläpään tienoille.

 

Hamuset häippäsevät,

Pasaset tulevat tilalle

 

Hamulanniemen viimeisetkin Hamuset hävisivät Hamula-nimisestä talosta vuonna 1710. Autioksi jääneeseen taloon asettui seuraavaksi Lauri Hämäläinen. Mukana tuli vaimo Anna Pasanen ja tämän veli Matti Martinpoika Pasanen. Pasaset olivat ilmeisesti lähtöisin Viitasaarelta ja asuneet Vesannon Vesamäellä ennen siirtymistään Hamulaan.

 

Jostain syystä Lauri Hämäläinen siirtyi vuoden 1714 jälkeen sotilaaksi Rautalammin komppanian ruotuun numero 93, jota ylläpitivät Koutajärven yksinäistalo sekä Riitlammin kylän Jääskelä. Hamulan tilan uudeksi isännäksi pääsi näin ollen Anna-emännän veli Martti Pasanen. Martin kuoltua vuonna 1737 isäntänä oli hänen leskensä Inkeri Rytkösen toinen puoliso Pentti Pentinpoika Närhi.

Sitten tapahtuikin kummia, nimittäin jonkinlaista sumplimista tila-asioissa Hiekan Vesteristen ja Hamulan Pasasten välillä. Martti Pasasen vanhin poika Martti meni parikymppisenä rengiksi, tai oikeammin ”rengiksi” Hiekan taloon, vaikka hänelle olisi tietenkin mieheksi vartuttuaan kuulunut kotitalon isännyys (jota hoiti välillä siis Inkeri-äidin uusi mies Pentti Närhi).

Hamulan tilan hankkikin itselleen Hiekan poika Paavo Juhonpoika Vesterinen. Pian Hiekkaan mentyään Martti-”renki” kuitenkin vihittiin Juho Vesterisen vanhimman tyttären Helgan kanssa, minkä seurauksena hän sai aikanaan puolet Hiekan talosta (=perusti nykyisen Pasalan), Helgan veljen Juhon saadessa toisen puolen (=Hiekan).

 

Hamulalaiset naimakaupat

Martin ja Helgan avioliitto oli selvästi etukäteen sovittu juttu. Vesterisille se oli edullinen kauppa, sillä Paavo sai (Juho-veljensä tavoin) kokonaisen tilan. Myös Pasasille talon vaihto oli kannattava bisnes, sillä Vesteriset olivat huomattavasti varakkaampia kuin Pasaset, joten nämä saivat järjestelystä hyvitystä.

Paavon myötä Vesteriset asettuivat Hamulan tilalle pysyvästi, ja talo tunnetaankin nykyään Vesterilänä. Kantatila halottiin isonjaon jälkeen kolmeen osaan: Paavon pojista Juho (s. 1738) sai Känkyn ja Pekka (s. 1747) Pohjoisahon. Kolmas poika Paavo Paavonpoika Vesterinen (s. 1750) jäi kotitilan isännäksi.

Vesteristen ja Pasasten sukujen naimakaupat eivät suinkaan päättyneet vielä Marttiin ja Helgaan, vaan puolisoita haettiin naapureista ristiin rastiin jatkossakin. Lisäksi samaan sukuun kuuluvia Pasasia ilmaantui 1800-luvulle siirryttäessä myös Pohjoisahoon, kierrettyään ensin pikku mutkan Juurikkaniemen ja Tossavanlahden kautta. Siitä kuitenkin lisää joskus myöhemmin.

 

 

*

 

 

Lähteet:

Justiina Westerinen: Konstan Kronikka

Jarmo Paikkala: Pasasen suku, 1. osa

Ilkka Korhonen: Rautalammin talojen isäntäluettelo (julkaisematon)

Ilkka Korhonen: sähköpostiviesti 29.7.2014 (yksityinen)

"Nyt ei minua Jumala auta", tokaisi Malilan Pekka

Iisalmeen lähteneeltä Lauri Hamuselta autioksi jäänyttä Hamulanniemen vanhinta taloa viljeli vuosina 1664-1681 Pekka Pekanpoika Malinen, joka muutti siihen Kaisa-vaimoineen Tervon Juurikkaniemen talosta numero 2. Hänen Pekka-poikansa oli isäntänä vuodet 1682-1705, jolloin ajat muuttuivat talonpojille loppua kohti hyvinkin raskaiksi: Suomessa elettiin pahoja katovuosia v. 1693-1697. Lisäksi kruunun ruotujakolaitos uusittiin vuonna 1696, ja Hamulankin isännät joutuivat rakentamaan sotilastorpat kahden ruotusotilaan ylläpitämistä varten. Suurta Pohjan sotaa käytiinkin sitten vuodet 1700-1721.

Nälkätalvena 1696-97 Suomen väestöstä kuoli yli neljännes, kaikkiaan noin 130 000 – 150 000 ihmistä. Rautalammilla kuolleisuus oli korkeimmillaan loppukeväästä, kun taloista loppui ruoka ja jatkuva sisälläolo lisäksi altisti keuhkokuumeelle. Huhti-toukokuussa 1697 Rautalammin pitäjässä kuoli 251 ja koko vuonna 438 ihmistä eli kymmenkertaisesti vuoteen 1695 verrattuna.

Ruotsin puolelta olisi ollut viljaa saatavissa, mutta siellä hallitus ei reagoinut riittävän nopeasti Suomen puolen maaherrojen hätäviesteihin. Maaliskuussa Suomelle luvattiin 32 000 tynnöriä jaettavaksi hätää kärsivien läänien asukkaille, mutta vilja saatiin meren yli vasta jäiden lähdettyä kesäkuussa, eikä se ehtinyt kylvöihin siemeneksi.

Kuva: Käsikivet saivat turhaan odotella jauhettavaa Ruotsista.
(Valokuvan otti 318 vuotta myöhemmin Heikki Suomala.)

Malilan isäntä kutsui
apuvoimia väärästä suunnasta

Kato ja nälänhätä johtui kurjista säistä, jotka luonnollisesti olivat jumalan säätämiä. Seuraavana keväänä Hamulan Malilan talon Pekka Malisen usko yläkerran isäntään kuitenkin horjui pahemman kerran.

Helluntaipäivänä vuonna 1698 kuudennusmies Yrjö Finni Hautolahdesta teki ilmiannon Hamulanpellon Pekka Malisesta Rautalammin papille Henrik Porthanukselle ja kappalaiselle Matias Norringiukselle. Finni kertoi pappisväelle, että ”kun Jumalan säätila oli tehnyt vahinkoa” Malisen pelloilla toukokuun 16. päivänä, niin Malilan isäntä-Pekka oli mennyt sanomaan:

”Parempi qu minä olisin perkeledstä palvellut qu Jumalata joka minulle tämän wahingon teki niin olis paremmin käteni käynyt, nytt eij minua Jumala auta mutta perkele minua autta.”

(Syytepaperi oli tietenkin laadittu muuten ruotsiksi, mutta tämä sitaatti oli kirjoitettu suomeksi. Kyseessä on siis melkoisella varmuudella varhaisin kirjattu hamulalaislausahdus!)


Käräjiltä karkuun
”lainaveneellä”

Malisen kahdesta täysikasvuisesta pojasta toinen, Pekka nimeltään hänkin, oli varoitellut isäänsä jumalattomasta puheesta, mutta turhaan, sillä sanat kuuluivat ulkopuolistenkin korviin: todistajina olivat Yrjö Finnin poika Iisakki sekä kuudennusmies Erkki Kananen. Seurauksena oli jumalanpilkkasyyte, jonka Rautalammin vastavalittu kirkkoherra Aron Hoffren toimitti kihlakunnanoikeuteen tutkittavaksi vuoden 1699 kesäkäräjillä.

Käräjät pidettiin nimismies Iisakki Toikkasen talossa Toikkalassa (nykyisen Konneveden Särkisalossa) kesäkuun lopulla. Läsnä ollut kirkkoherra Hoffren kertoi nähneensä syytetyn Pekka Malisen seisovan käräjätalon pihalla, mutta kun Malisen jutun vuoro tuli, hänen todettiinkin kadonneen, eikä häntä löydetty koko kylältä. Kun kyseltiin, tiesikö kukaan, miksi hän oli poistunut ennen juttunsa käsittelyä, niin talollinen Mikko Korhonen kertoi yhden veneen kadonneen rannasta. Malisen epäiltiin siis lähteneen karkuun varastetulla veneellä. Toikkala sijaitsi Keiteleen rannalla, joten kyllähän siinä on riittänytkin karkulaiselle järvireittiä soudeltavaksi.

Syytetyn poissaollessa ei keissiä saatu klousattua. Pekka Malinen määrättiin otettavaksi kiinni ja pidettäväksi vangittuna seuraaviin käräjiin saakka, ja lisäksi oli kuulusteltava Malilan koko talonväkeä, jotta asia saataisiin loppuunkäsitellyksi ja päätös tehdyksi.

”Korkea-arvoiseen kuninkaalliseen hovioikeuteen” annettiin lopulta syytetylle vapauttava päätös Hamulan ylimääräisillä käräjillä vuonna 1701, mutta itse käräjien pöytäkirja ei ole säilynyt. Ei siis tiedetä, miten syytetty saatiin kiinni, pidettiinkö häntä tosiaan tutkintavankeudessa, ja millainen suurtapahtuma talonväen kuulustelut ja käräjät Malilassa oikein olivat.



Kuva: Malilan talon asukasluetteloa
rippikirjasta vuosilta 1704-1713.

Kuten viereisestä nimilistasta selkeästi voi lukea, Malilassa asusteli 1700-luvun alkuvuosina isäntä-Pekan lisäksi vaimo Sofia, poika Pekka Anna-vaimoineen, poika Samuli Kristiina-vaimoineen, poika Paavo Riitta-vaimoineen, poika Matti, vanhus Kristiina Räihänen, tytär Sofia, sotilas Erkki Nuutinen Maria-vaimoineen, joku Anna, tytär Kaarina, joku toinenkin Anna sekä sotilas Paavo Karhunen.

Vaikka tällaiset noituusoikeudenkäynnit olivat 1600-luvun loppupuolella aika yleisiä, niin niistä annettiin usein vapauttava tuomio, eikä syytettynä oleminen välttämättä juurikaan vaikuttanut ihmisen myöhempään elämään. Pekka Malinenkin näyttää vapautumisensa jälkeen eläneen perhekuntansa kanssa ihan kuten ennenkin, ripilläkäyvänä kansalaisena.




Kuusi peräkkäistä
isäntä-Pekkaa

Jo aiemmin mainittu, isäänsä varoitellut Pekka-poika oli Malilan seuraava isäntä, isonvihan aikana vuosina 1706-1727. Hänen vaimonsa Anna Tolonen oli kotoisin Hautolahdesta, Nilakan talosta numero 7. Vuosina 1708 ja 1709 saatiin jälleen huono sato, ja 1709-10 Rautalammilla oli taas ankara nälänhätä. Pekan ja Annan kaksi nuorinta lasta kuolivat kesällä 1709 ja esikoinen (nimeltään tietenkin Pekka) menehtyi hänkin isonvihan aikana.

Niinpä Malila ei siirtynytkään tavalliseen tapaan edellisen isännän pojalle, vaan isännyyden saikin tämän veljenpoika. Isännän etunimi ei sentään vaihtunut toiseksi: Pekka Samulinpoika Malinen isännöi Malilaa vuodet 1728-44.

Tila jaettiin myöhemmin hänen poikiensa kesken niin, että vanhin poika Pekka (totta kai) sai Malilan, mutta toinen poika Akseli perusti melkein 10 kilometriä pohjoisemmaksi Rappuun tilan, joka käsitti yhden neljäsosan Nilakan kylän talosta numero 1. Rappuu kuuluu vielä nykyäänkin virallisesti Hamulan rekisterikylään, vaikka välissä on kokonainen kyläkunta, tuoreempaa perua oleva Leppäselkä.

Yhtenäinen Pekka-nimisten isäntien ketju ei katkennut vielä tähänkään, mutta tämä teksti kyllä katkeaa nyt tähän. Otetaan tähän väliin vaikka isojako ja jatketaan Malilan tarinaa pienen tauon jälkeen.


*

Lähteet:
Justiina Westerinen: Konstan Kronikka - 450 vuotta Westerisiä
Raili Virtanen: "Sen kansa kaikki kärsinyt". Jäntti-suvun vaiheita.
Raili Virtanen: Eräs noituusoikeudenkäynti Rautalammilla Matias Norringiuksen aikaan. Juttu Laurentius-lehdessä.
Tauno Räisänen ja Kalevi Kumpulainen: Pielaveden ja Keiteleen historia 1.

Hamulan kansakoulun alkutaival 1896-1900

Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1896 koulunkäynnin Hamulan uudessa kansakoulussa aloitti 12 oppilasta, ja ensimmäinen opettaja oli Albin Valkonen. Tyttöjen käsitöitä opetti keiteleläinen Olga Ikäläinen. Talo ei kuitenkaan ollut vielä täysin valmis: silloiset oppilaat ovat kertoneet kirveen kalkkeen vielä kuuluneen kouluaikana. (Toivottavasti koululle hankitun kolmen markan aisakellon ääni sentään kantautui kolinan yli!)

Koulun päiväkirjasta selviää, että koulupäivät olivat viisituntisia (klo 9 - 14). Ruokatuntia ei ohjelmaan mahtunut, mutta eipä koululla ollut keittiötä tai keittäjääkään, ilmaisesta kouluruokailusta puhumattakaan. Ensimmäisenä päivänä lukujärjestyksessä oli uskontoa, sisälukua, laskentoa, kaunokirjoitusta ja maantietoa. Toisena koulupäivänä opiskeltiin uskontoa (4 käskyä), sisälukua, laskentoa, laulua ja voimistelua.

 
Lukuvuoden loppupuolella tuntien aihepiirit näyttävät jo huomattavasti haastavammilta. Toukokuun 18. päivänä uskontotunnilla käsiteltiin mm. "Taivaasen astuminen ja P. Hengen vuodattaminen", ja laskennossa opeteltiin "rahamittain vähentö-, kerto- ja jako". 

Kaivattu tauko aherrukseen oli luvassa 26.5.1897, sillä koko päivä oli lupaa "Keisari-Suuriruhtinaan ruunauspäivän" kunniaksi. Lapsille vapaapäivä oli varmasti mieluinen, mutta valtionpäämies olisi luultavasti kaivannut juhlan aiheeseen yhtä k-kirjainta lisää...

Keiteleen kirkonkylän kansakoulussa opetusaineina olivat (Optatus Raatikaisen muistelemina) uskonto, maantieto, mittausoppi, historia, laskento, kirjoitus, voimistelu, piirustus, käsityöt ja laulu.

Lunttaaminen taas tapahtui kirkonkylän kansakoulussa kuulemma niin, että oppilas laittoi avoimen läksykirjan pulpetin vetolaatikkoon, jonka hän sitten vetäisi auki. Jos istui tarpeeksi kaukana pulpetista, niin opettaja ei tätä nähnyt. Pappilan koulussa pulpetit tosin olivat isoja neljän hengen istuttavia, kun taas Hamulaan Mikko Jauhiainen oli nikkaroinut kahden hengen pulpetteja.

Hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lukuvuoden päättymistä, maaliskuussa 1897

"Palkan koroitusta 50 markkaa myönnettiin Sulkavanjärven ja Hamulan kylän kansakoulujen opettajille, joten opettajan palkka näissä kouluissa tulee tästälähin olemaan noin 1100 markkaa. Polttopuut kunnan kansakouluille päätettiin edelleenkin laitettavaksi piirittäin, ennen tehdyn piirijaon mukaan." (Savo-Karjala31.3.1897)

Uudeksi opettajaksi Hamulaan valittiin neljästä hakijasta U. Krekola tai Ketola (tai jotain sinne päin) Virroilta, ja koulunkäynnin oli tarkoitus alkaa taas elokuussa 1897. Sulkavanjärven koulu sen sijaan

"saanee olla entisissä rettelömuisteloissaan levolla, sillä viran avonaisena ollessa ei kuulu kenkään sinne hakeneen. Se on ikävä, vaan pilkka siinä lankeaa seurauksineen kyläläisten omaan nilkkaan. Huonot hiilet eivät seppiä ilahuta." (Uusi Savo 5.8.1897)

Mutta eipä hamulaistenkaan olisi kannattanut vielä riemuita. 12. elokuuta johtokunta sai kirjeen, jossa Krekola/Ketola kieltäytyi viran vastaanottamisesta. Niinpä Hamulan kylän korkeamman sekakansakoulun opettajan virka julistettiin uudestaan haettavaksi ennen syyskuun 1. päivää. Tällä kertaa "mieshakijan puutteessa otetaan väliaikainen nais-opettajatarkin."  (Uusi Savo 14.8.1897; Savo-Karjala 16.8.1897)

Hakuilmoitusten sanamuoto "korkeampi" tai "ylhäisempi" sekakansakoulu tarkoittaa, ettei siihen kuulunut alakoulua tai "lapsitarhaa", ja että kouluun otettiin niin tyttö- kuin poikaoppilaitakin.

Hamulan kansakoulun toinen lukuvuosi pääsi alkamaan maanantaina 6. syyskuuta, mutta opettajan nimi jää arvoitukseksi. Vaikuttaisi siltä, että pysyvää opettajaa ei lukuvuodeksi 1897-98 sittenkään löytynyt, sillä huhtikuussa 1898 ilmoitettiin:

"Keiteleen Hamulan kylän kansakoulussa aletaan keskeytyneet luennot tk.  30 p:nä kello 2 jpp. ja ulotetaan siihen saakka, kunnes lain määräämän ajan tulee koulu olemaan voimassaan. Opettajana tulee olemaan sanotun kunnan kirkonkylän kansakoulun opettaja J. Seppälä, joka oman koulunsa sitä ennen määrän täyteen tultua lopettaa." (Uusi Savo 21.4.1898)

Vilkaisu toukokuun 26. päivän ohjelmaan riittää osoittamaan, millaista haipakkaa kevään viimeiset viikot mentiin, jotta lauantaina 4.6. voitiin pitää julkinen vuositutkinto. Tuolloin  "uloslaskettiin 4 oppilasta, jotka saivat P. Raamatun kukin."

Kesällä opettajan virka oli taas hakusessa. Hakuilmoituksessa kansankynttilälle luvattiin

"Valtiopalkan lisäksi kunnalta 240 markkaa rahassa ja viljana yhteensä, suuri asunto (piirustus n:o 6 lisätty ruokahuoneella), maantien ja laivakulun vieressä, potaattipelto, karjan laidun 1 lehmälle ja lämmityshalot; vakituisen hakian puutteessa otetaan väliaikainenkin, joko mies- eli naisopettaja." (Uusi Savo 7.7.1898)

Seuraavan vuoden helmikuussa koululla on kuitenkin taas hiljaista. Tuohon aikaan ei rehtorilla ollut käytössä sijaisrekisteriä, joten:

"Hamulan kylän koulu kuuluu olevan sulettuna, kun opettaja on sairastunut, kuten huhut kertovat. Se on ikävä oppilaille ja kuuluvat vanhemmatkin olevan sangen pahoillaan." (Uusi Savo 7.2.1899)

Kyläkoulun neljäs lukuvuosi lähtee liikkeelle jo vähän pirteämmin - ainakin koululla pidettiin syyskuun puolivälissä "mytty-iltama", jossa oli soitto- ja laulupainotteisen ohjelman välissä yhtenä numerona myös postin jako.

Lähde: Uusi Savo 5.9.1999

Mytty tarkoitti iltamassa huutokaupattavaa nyyttiä, joita kyläläiset toivat tullessaan. Myttyhuutokaupat olivat tuohon aikaan tavallisia, ja niillä kerättiin varoja kyläkoulujen rakentamiseen tai ylläpitoon.

Ensimmäiset päästötodistukset Hamulan korkeammasta sekakansakoulusta annettiin vuonna 1900 kuudelle oppilaalle:

• August ja Aaro Rahikainen
• Evert Laukkanen
• Abel ja Jalmari Nuutinen
• Jalmari Junkkarinen.

Koulun johtokunta haki samaan aikaan taas vaihteeksi uutta opettajaa. Nyt hakuilmoituksessa luvattiin

"vuotuista palkkaa 800 mrk. valtiolta, 100 mrk. rahaa, 5 hl. rukiita, 5 hl. ohria ja 3 hl. kauroja ja valon korvaukseksi 20 m. kunnalta, 1 lehmän laidun, peltomaa, polttopuu ja puolet sisäänkirjoitusrahoista. Naisten käsityöopettajan virasta on valtion ja kunnan palkka yhteensä 150 markkaa." (Uusi Savo 10.5.1900)

 

*

Lähteet:
Vanhat sanomalehdet (Kansalliskirjaston digitoidut aineistot)
Koulutiellä Hamulassa 1896-1996. Koulun 100-vuotisjuhlaa varten tehty kertomus.
Keiteleen kuntakokouksen ja Hamulan kansakoulun johtokunnan pöytäkirjat

Koulurakennuksen malli- ja uudistuspiirustuksia

Hamulan ja Sulkavanjärven kansakoulut rakennettiin yhtä aikaa ja samojen piirustusten mukaan. Pohjana oli maalaiskansakoulun tyyppipiirustus numero 6, jossa oli koulusalin lisäksi "käsityöhuone ja pienempi opettajahuoneusto".

Jostain syystä piirroksessa ei kuvata julkisivua, vaan takaseinän puoli:

Pohjapiirroksessa ei ollut lainkaan nykyistä keittiön ovea, vaan opettajan asunnon sisäänkäynti oli pääoven vieressä. Hamulassa opettajien asuntolarakennus valmistui 1950-luvulle tultaessa, ja sen jälkeen päärakennuksen entisiä asuinhuoneita käytettiin opetusluokkina ja niihin kuljettiin samasta pääovesta.

Ihan prikulleen mallipiirustusten mukaan ei alun perinkään menty, vaan niitä tuunattiin ainakin luokkahuoneiden korkeuden suhteen. Hamulassahan kävi myös niin, että kellarin rakentamisen yhteydessä talon alta löytyi vesilähde. Siitä ei ole tietoa, onko keittiöpäädyssä vieläkin oleva "viinikellari" peräisin jo noilta ajoilta, mutta ainakaan sellaista ei ollut näissä tyyppipiirustuksissa...

Jo melkein vuotta ennen päärakennuksen valmistumista koulun tontille oli noussut talousrakennus. Sen mallina oli mitä luultavimmin piirustus numero 30 eli "ulkohuoneusto yhteyskoululle", sillä kyseessähän oli sekakansakoulu eikä tyttö- tai poikakoulu.

Alkuperäinen talousrakennus siirrettiin jossain vaiheessa pihan keskeltä sivummalle metsän reunaan, ilmeisesti 1930-luvulla. Samalla rakennettiin lahonneen navetan tilalle tiilinavetta. Siltikään tämä piirros ei muistuta kovin paljon sitä ulkorakennusta, minkä Hamulan koulua ennen vuotta 1985 käyneet kyllä hyvin muistavat... vasta silloinhan nimittäin koululle saatiin sisävessat!

Kun koulu aloitti toimintansa syksyllä 1896, ainakin kaivo ja sauna olivat vielä tekemättä. Kaivo oli annettu työmies Jeremias Tossavaisen urakaksi, mutta se jäi 2 metriä vaadittua matalammaksi ja muutenkin keskeneräiseksi. Rakennustoimikunta myönsikin kaivon teosta tammikuussa 1897 Tossavaiselle vain töiden peräänkatsojan Pekka Pellikan esittämät 22 markkaa.

Muutakin huomauttamista taisi toimikunta löytää. Keväällä 1898 luokka- ja käsityöhuoneiden uunit päätettiin muurauttaa uudestaan ja kyökin uuni korjauttaa.

Koulun sauna valmistui vasta vuonna 1902. Ei ole tietoa, noudatettiinko alkuperäistä piirustusta (numero 36), mutta se tiedetään, että 450 markkaa maksaneeseen saunarakennukseen oli varattu hirsiä 180 kappaletta.

Tyyppipiirustuksissa oli saunan uunin lisäksi toki myös tarkat kuvat koulurakennuksen uuneista:

 

Tästä koulurakennuksen nykyisen omistajan hallussa olevasta ruttuisesta pohjapiirroksesta ei käy ilmi vuosilukua, mutta yläkertaan siinä on piirretty jotain huoneita:

  

Kyseessä saattaisi olla vuosi 1929, jolloin alakoulun perustamisen yhteydessä suunniteltiin luokkahuoneita päärakennuksen vinttikertaan. Hanke jäi kuitenkin toteutumatta rakennuksen perustan heikkouden vuoksi.  

Tuoreempia uudistuspiirustuksia löytyi kouluhallituksen kansanopetusosaston aktikarttakokoelmista, nimittäin koulurakennuksen muutospiirustus vuodelta 1948, tekijänä Kärkkäinen, Väinö E. Paperit vain olivat niin haalistuneita, ettei niistä saa harrastelijaphotoshoppaajan taidoilla selkeitä millään. Haluaisiko joku pro-visunero yrittää? ;-)

 

Vaikuttaa siltä, että päärakennuksen päätyyn kaavailtiin tuolloin kaksikerroksista lisäosaa, johon olisi rakennettu asunnot opettajille. Lieköhän perusta taas todettu huteraksi vai mitä, mutta opettajien asuntola nousikin lopulta erillisenä rakennuksena tien varteen. Kasvavien oppilasmäärien vuoksi lisätila oli tarpeen, ja niinpä uuden rakennuksen alakertaan tehtiinkin yksi luokkahuone lisää.


*

Lähteenä on käytetty Hamulan koulun 100-vuotishistoriikkia vuodelta 1996.

Urakkamiehet koulurakennusta pystyttämässä 1895-96

Hamulan kansakoulu vuonna 1930.
Kuvan omistaa Anne-Leena Pellikka.

Keiteleen kunta valitsi Sulkavanjärven ja Hamulan kansakoulujen rakentamistoimikuntien yhteiseksi esimieheksi vuonna 1894 aluksi kirkonkylän kansakoulun opettajan Matti Parosen. Häntä tarvittiin valvomaan asetusten ja piirustusten noudattamista, "ja etenkin, koska Herra Kuvernööri on kumonnut kaksi viimeistä kuntakokouksen päätöstä mainitussa kouluasiassa", varmistaa että koulunpito voi alkaa alun pitäen sovitussa aikataulussa - "ellei kuntalaisten puolelta ilmesty asiassa voittamattomia esteitä".

Koulun rakentamistyöt pääsivät kuitenkin valituksesta huolimatta käyntiin. Onnekseen Paroselle oli luvattu maksaa "jokaisesta virallisesta reissusta 3 mk päiväpalkkaa ja 14 penniä kilometrikyytirahaa edestakaisin ja kirjevaihdosta, postirahoista, piirustuksista ym. laskun mukaan".

Kyytiraha taisi olla Paroselle kannattava bisnes, sillä välimatkaa Hamulan ja Sulkavanjärven koulujen välissä oli nelisenkymmentä kilometriä. Sen sijaan piirustusten suhteen hän pääsi vähemmällä työllä, kumpikin koulurakennus nimittäin tehtiin saman mallipiirustuksen numero 6 mukaan.

Lähde: Savo-Karjala 19.11.1894

Rakennustoimikunta julkaisi lehdessä ilmoituksen, että maanantaina 10.12.1894 tulevan koulun rakennuspaikalla myydään

"huutokaupalla vähimmän vaativille Keiteleen Hamulan kansakoulun rakennusaineiden hankinta sekä asuin- ja ulkokartanon rakentaminen vesikattoon asti. Huutajilta, joihin rakennustoimikunta ei voi muuten luottaa, vaaditaan täysin pätevät takaukset työn kelvollisuudesta, työn määrälleen valmistumisesta, kuin myös mahdollisesti työn aikana annettavista rahoista."

Huutokaupan jälkeen koulun päärakennuksen sai rakennettavakseen rakennusmestari Pekka Paananen 1584 markasta ja ulkorakennuksen nikkari Mikko Jauhiainen 638 markasta. Puutarpeet laittaisi talollinen Juho Vesterinen 1964 markasta ja tiilet muurari Lauri Paananen - jälkimmäinen sillä ehdolla, että Paananen saa luotettavat takaukset, muuten tiilien laittaminen jäisi talolliselle Petter Pellikalle.

Mikko Jauhiaisen tekemä ulkorakennus valmistui jo jouluksi 1895. Vellamo Paanasen Sävel ja sommelo -kirjan mukaan Näkkilän Mikko Jauhiainen oli Keiteleellä tunnettu yleispuuseppä.


Koulun rakentaminen jatkuu
Pasalan isännän valvovan silmän alla

Varsin pian rakentamisen päästyä vauhtiin "työn perään katsojaksi y.m. pienempien asiain toimijaksi" valittiin Hamulasta Petter Pellikka. Hänellehän ei tarvinnut maksaa rakennustöiden valvomisesta kilometrikorvauksia, sillä Pasalan talosta näki suoraan työmaalle. Palkaksi tästä toimesta riittikin 50 markkaa koko rakennusajalta.

Koulun päärakennuksen alle tarvittavan perusmuurin eri ruunvallin teko annettiin kesällä 1895 torppari Ville Ylöselle 300 markan hinnasta. Perusmuurista koitui muuhun rakennustyöhön kuukauden viivytys, mistä maksettiin rakennusmestari Paanaselle korvausta 50 markkaa. Samalla koulun rakentamiseen annettiin lisäaikaa marraskuun alkuun asti. Juho Mikkosen veloittama 40 markkaa uunin pohjien teosta maksettiin sekin rakennuskassasta.

Puurakennustarpeista tuli myös jonkinlaista kiistaa. Toimikunta oli vaatinut urakkamies Juho Vesteriseltä 300 markan korvausta, mutta tämä suostui maksamaan kunnalle siitä vain puolet. Sovittiin myös, että Vesterinen toimittaa sahapuita ainoastaan kontrahdissa sanotun määrän, ja että "rossisilta saadaan laskea pelkkain päälle eikä listain, kuten alkuperäisesti on siitä kontrahdissa sanottu". Myöhemmin Vesteriselle maksettiin vielä "kaikista liijaksi jääneistä rakennuspuista raakkeineen ja kaikkineen" 35 markkaa rakennuskassasta.

Harmia koitui myös sammalurakan laiminlyönnistä, mistä emäntä Amalia Korhoselta perittiin 50 markkaa korvausta. Korhosen valtuuttamana asiamiehenä esiintynyt suutari Aleksander Tapaninen kuitenkin ilmoitti, että tätä "asiaa ei mielisuosin makseta". Niinpä rahoja ulosmittaamaan jouduttiin valitsemaan talollinen Abel Huttunen.

Koulun tonttimaan kauppakirjan allekirjoittajaksi kunnan puolesta valittiin M. Parosen sijaan maanviljelijä Abel Huttunen Kukertajan kylästä, ja tonttimaan hinta päätettiin kantaa seuraavan vuoden kunnanveroista.

Vaikka koulukaan ei vielä ollut valmis, niin innokkaimmat yleisönosastokirjoittelijat toivoivat kylälle jo kirjastoakin:

"Tarpeen vaatima olisi lainakirjasto Keiteleen Hamulan kyläkunnallekin. Kunhan tulevana syksynä saavat uuden koulunsa avatuksi, niin on toivottava, että Hamulan kyläläiset ryhtyvät myöskin kirjastoa itselleen hommaamaan. Siitähän hoituisi sitten valistusta ja sivistystä mataloihinkin majoihin."

Koululle hankitaan ensimmäisten
tavaroiden joukossa "3 ihmelamppua"

Kansakoulun johtokunta kokousti ensimmäisen kerran Pasalassa 26.5.1896. Johtokuntaan kuuluivat emännät Hanna Rahikainen ja Gustaava Huttunen, Pasalan isäntä Petter Pellikka, Pohjoisahon isäntä Abel Laukkanen sekä Abel Huttunen, joka piti pöytäkirjaa. Johtokunnan esimieheksi valittiin Abel Huttunen ja taloudenhoitajaksi Petter Pellikka.

Lähde: Savo-Karjala 18.5.1896

Gustaava ja Abel Huttunen muuttivat kuitenkin seuraavana vuonna pois paikkakunnalta, ja tilalle johtokuntaan valittiin Marttilan isäntä Matti Pasanen ja emäntä Edla Pellikka.

Uuteen kouluun päätettiin hankkia tavarat:

• 15 pulpettia
• 30 istuintuolia
• 2 isompaa pöytää
• kirjoitustaulu
• pöytä opettajan istuimella
• 3 kattolamppua (15 mk)
• seinäkello
• 2 vesisankoa
• kauha ja vesikippo (1 mk)
• 4 istuintuolia (10 mk)
• aisakello (3 mk)
• lumireen köysi (60 p)
• aitan lukko (3,50 mk )
• 2 lapiota
• kalusto- ja kirjastokaappi (26 mk)
• opettajan pöytä
• 3 ihmelamppua á 5 mk (15 mk)
• öljykannu
• rikkakihveli
• lyhty ja leipälapio
• lampun harja
• pata
• 42 vaatenaulaa (3,50 mk)
• kannu
• rikkakihveli

Keväällä 1896 päätettiin uusia asuin- ja ulkokartanon nikkarointi- ja muuraustöiden tekotarjoushuutokauppa, josta edellisellä kerralla saatu vähin vaatimus oli nikkari Risto Karhusen 1820 markkaa. Uusintakierroksella saatiin halvempi tarjous Mikko Jauhiaiselta, Ville Ylöseltä ja joltakulta "Kumpulaiselta", yhteensä 1750 markkaa, joka hyväksyttiin. Jauhiainen sai nikkaroitavakseen mm. 15 pulpettia, 30 tuolia, pöydän, kirjoitustaulun sekä opetuslavan, jonka tuli olla 2 metriä pitkä, puolitoista metriä leveä ja 20 cm korkea.

Mahtaakohan tässä olla alkuperäinen Mikko Jauhiaisen
nikkaroima höyläpenkki...? Kuva: Anne-Leena Pellikka

Nikkareille Mikko Jauhiaiselle ja Ville Ylöselle maksettiin vielä marraskuussa 1896, kun rakennusurakat oli muuten jo hyväksytty ja koulu otettu käyttöön, 150 markan korvaus tappioista ja ylimääräisistä töistä.

Vielä loppumetreillä koulun rakentajia odotti yllätys, nimittäin

"Rakennuksen alle kellaria kaivettaessa pulpahti maasta vesisuoni esiin, jossa on niin kirkasta ja maukasta vettä kuin ikinä ilman alla. On aikomus, että löydettyä lähdettä ei tuketa, laitetaan vaan viemäri liijalle vedelle, joten se myöskin toivottavasti pysyy puhtaana, ja tehdään kaivo - kellariin."

Syyskuussa 1896 saatiin kuin saatiinkin tehtyä rakennusurakan lopputarkastus. Urakkalaisille tehdyt muistutukset päätettiin vähäisinä sivuuttaa ja hyväksyä rakennustyöt täydellisesti vastaanotettavaksi.  Asuin- ja ulkokartano vakuutettiin Suomenmaalaisten paloapuyhtiössä kalustoineen ja kaikkineen 12 000 markasta.

Koulutyö uudessa koulurakennuksessa pääsi alkamaan torstaina 2.10.1896.


Seuraavassa jaksossa otetaan ensimmäiset oppilaat sisään ja yritetään (turhaan) saada opettajia pysymään virassaan.


*

Lähteinä käytettyjä sanomalehtijuttuja:
Savo-Karjala 19.11.1894: Hamulan kansakoulun rakennusurakka myydään huutokaupalla
Savo-Karjala 27.12.1895: Ulkorakennus rakennustoimikunnan hyväksyttäväksi
Uusi Savo 24.3.1896: Tarpeen vaatima olisi lainakirjasto Hamulan kyläkunnallekin
Savo-Karjala 30.3.1896: Nikkarityöt Hamulan vasta rakennettavalla kansakoululla
Savo-Karjala 18.5.1986: Kansakoulujen johtokunnat
Savo-Karjala 31.8.1896: Kansakoululla kaivo kellarissa  

Kansakoulun perustamiskiemurat 1894-95

Vasta itsenäistyneen Keiteleen pitäjän ensimmäinen kansakoulu aloitti kirkonkylällä vuokratiloissa pappilassa vuoden 1882 alussa. Omaan koulurakennukseen, Mutikaisen kauppakartanosta kouluksi kunnostettuun taloon Nilakan rantatöyräälle päästiin seuraavana vuonna.

Kapean mutta pitkulaisen pitäjän pohjois- ja eteläpäistä oli kuitenkin pitkä matka kirkonkylään. Hamulassa omaa opinahjoa puuhasivat etunenässä kauppias Aleksander Rahikainen, Pasalan isäntä Petter Pellikka sekä Kummunkylässä (Kukertajassa) asunut maanviljelijä Abel Huttunen.

Kaikki kolme olivat syntyisin Keiteleen ulkopuolelta – luonnollisesti, muutenhan he tuskin olisivat olleet edes luku- ja kirjoitustaitoisia, saatikka lastenkin sivistämisen kannalla... Rahikainen (s. 1851) oli kuopiolaisen kauppiasperheen poika, Pellikka (s. 1849) kotoisin Iisalmesta ja Huttunen Rautalammilta.

Vellamo Paanasen Sävel ja sommelo -kirjan mukaan Rahikainen oli jo kirkonkylällä kauppa-apulaisena ollessaan toiminut opettajana, kun Vuonamon Knuutilassa eli Kaivomäellä toimi jonkinlainen koulu 1880-luvun alussa. Hamulaan Rahikainen oli muuttanut 1890-luvun alkupuolella ja perustanut kylän ensimmäisen kaupan niemelle Nuutilan taloon.

Lehtikirjoituksessa vuodelta 1894 "ripeästi kaivataan kansakoulua Nilakan rannalle Hamulan kulmakunnalle", ja toinen kiertokoulukin olisi tarpeen:



Lähde:  Savo-Karjala 1.6.1894:
Kouluja on Keiteleellä varsin vähän

Tekstin kirjoittajalla ei tainnut olla aivan tuoreinta tietoa, sillä itse asiassa Keiteleen kuntakokous oli jo edellisen vuoden joulukuussa päättänyt uusien kansakoulujen perustamisesta Sulkavanjärven ja Hamulan kyliin.



Uusi Savo-lehti 28.12.1983: Keiteleen kunta
päätti 16.12.1893 perustaa kaksi uutta kansakoulua.

Koulurakennuksen malliksi
tyyppipiirustus numero 6

Keiteleen kuntakokous antoi toimikunnalle valtuudet katsella sopivan koulunpaikan ja tehdä parhaan ymmärryksensä mukaisen sopimuksen maanomistajan kanssa "kertamaksua eli vuotuista vuokraa vastaan". Koulun rakentamiseen oli ryhdyttävä heti kun paikka oli hyväksytty, niin että syksyn 1894 aikana tehtäisiin kivijalka, ja sekä pää- että ulkorakennuksen päällä tuli olla vesikatto 29.9.1895 mennessä.

Kuva: Hamulan koulurakennuksen
uudistuspiirustus vuodelta 1948.

Vuonna 1892 rakennushallituksessa oli laadittu maalaiskuntien käyttöön valikoima koulujen tyyppipiirustuksia nimellä ”Mallipiirustuksia kansakoulurakennuksia varten maalla”. Kokoelma sisälsi yhtensä 36 maalaiskansakoulun mallipiirustusta.  Perustyypin muodosti hirsirunkoinen, harjakattoinen rakennus isoine ikkunoineen. Koulurakennuksessa oli lisäksi opettajan asunto ja pihapiirissä talousrakennukset. Luokkatilaa koskevissa yksityiskohtaisissa määräyksissä todettiin muun muassa, että valon oli langettava luokkahuoneisiin ehdottomasti vasemmalta oikeakätisiä oppilaita varten.

Hamulassa koulukartanoiden asuinrakennusten, luokka- ja käsityöhuoneiden sekä ulkohuoneiden rakentamisessa päätettiin muuten seurata mallipiirustuksia numero 6, 30 ja 36, paitsi että luokkahuoneiden korkeudeksi määriteltiin 14 jalkaa. Ei ole ihme, jos Hamulan koulurakennuksen "kopioita" tulee vastaan muuallakin - samaa katalogia selasivat monet kuntapäättäjät eri puolilla Suomea!


Maanostokiistaa puitiin Helsingissä asti

Koulurakennuksen paikaksi ajateltiin Malilan ja Vesterilän tienoota Hamulanniemellä, mutta Pasalan Petter Pellikka halusi koulun mielestään paremmalle paikalle, juuri valmistuneen maantien varteen (siis omalle maalleen).

Syyskuussa 1894 Keiteleen kunta osti koulun paikaksi Pellikalta maapalstan 300 markalla. Pari muuta talonisäntää teki kuitenkin päätöksestä valituksen lääninhallitukseen, sillä tontin vuokraaminen "20 markan vuotuisesta arennista olisi tullut kuntalaisille edullisemmaksi, ja ostamisesta seuraisi suuria taloudellisia rasituksia".

Kansakouluntarkastaja kuitenkin suositteli valituksen hylkäämistä, sillä valittajat eivät olleet "näyttäneet toteen mitään laittomuutta tapahtuneen". Lisäksi hän huomautti, että asioiden viivyttelemisestä seuraisi vain "uusia rettelöitä koulun rakennuksen alkuun panemiselle". Lääninhallitus hylkäsi valituksen, mutta se vietiin kuitenkin vielä senaattiin asti käsiteltäväksi. Kouluhallituskaan ei suositellut päätöstä muutettavaksi, senaatti hylkäsi valituksen lopullisesti ja kuntakokouksen päätös jäi voimaan. 


Opettajalle palkan täydennykseksi
oma lehmä ja valmis pelto

Helmikuussa 1895 kuntakokous päätti Hamulan ja Sulkavanjärven uusien kansakoulun opettajien vuosittaisista palkoista. Ensinnäkin opettajalle kuului kansakouluasetuksessa määrätty ala (yksi hehtaari) valmiiksi tehtyä peltoa. Pellon lannoitus kuitenkin "jääpi itsensä opettajien toimeksi".

Lisäksi opettajien palkkaan sisältyi

• kesälaidun yhdelle lehmälle
• vapaat polttopuut
• valoaineista rahaa 20 markkaa
• "kaikki oppilasten sisäänkirjoitusmaksut, 1 markka kultakin oppilaalta vuodessa, paitsi niin köyhiltä jotka johtokunta näkee tarpeelliseksi siitä vapauttaa"
• 12 hehtolitraa eloja (rukiita ja ohria) pitäjän makasiinista
• mahdollisesti saatava valtionapu 800 markkaa.

Myöhemmin valtionapuja hakiessa tätä palkkausehdotusta jouduttiin tarkistamaan niin, että opettaja saakin lukukausimaksuista vain puolet eli 50 penniä kultakin oppilaalta, mutta rukiin ja ohran lisäksi hän saa myös 3 hehtolitraa kauroja. Lisäksi tyttöjen käsityön opettajalle päätettiin maksaa 100 markkaa.

Joulukuussa, kun molemmille kouluille sitten myönnettiin "valtioapua naiskäsitöitten opettajattaren palkkaan", lueteltiin myös opettajien saamat muut edut:

"huoneet, keittiö, ulkohuoneet, peltoa, lehmän laidun, puut, valon verosta 20 mkaa, 6 hl. rukiita, 6 hl. ohria, 3 hl. kauroja, 50 mkaa; opettajattaren palkaksi 600 mkaa"

Seuraavassa osassa tutustumme koulun rakennustyömaahan, urakkamiehiin ja rakennusurakan valvojiin.


*
Lähteinä käytettyjä lehtijuttuja:
Savo-Karjala-lehti 5.11.1894: Hamulan kansakoulun maanostoasiasta on tehty valitus
Uusi Savo 21.2.1895: Kunta tarjoaa opettajille palkan täydennykseksi 12 hehtolitraa jyviä kunnan siemenlainajyvästöstä
Kansakoulun lehti - kasvatusopillinen aikakauskirja 1895