Hiekan luostariaika, osa 2: Maatilasta pyhiinvaelluskohteeksi

(Jatkoa osasta 1: Vitamiineja vihanneksista ja hengellistä hyvää)

Varsinkin kesäisin Hiekan luostarissa vieraili paljon väkeä, pyhiinvaeltajia, lähikylien asukkaita, koululaisia ja maatalouskerholaisia. 1950-luvun aikana Hiekan Konevitsa muuttui vähitellen maatilasta koko Suomen ortodoksisen kirkkokunnan yhdeksi hengelliseksi keskuspaikaksi ja hengellisen rakennustyön elvyttäjäksi. Parhaina kesinä pyhiinvaeltajia saapui yli 11 000 ja nuorten kesäleireillä vieraili tuhansia kävijöitä.

Kuvissa juhlaväkeä Hiekan pihapiirissä 1950-luvulla...

 

Valitettavasti luostarin kukoistusaika jäi lyhyeksi episodiksi Hiekan tilan 400-vuotisessa historiassa. Luostarin ja sen puutarhan loppuvaiheista kertoo veljestön maallikkojäsen, kyläläisten hyvin tuntema Konevitsan Antti näin:

”Helmikuussa 53-vuosiluvulla Keiteleen Hiekassa sattui paha tulipalo, jossa navetta paloi maan tasalle. Meidän työmies ja nuohooja olivat varoittaneet igumenia [luostarinjohtaja Pietari] ja sanoneet, että navettaan pitäisi saada uusi muuri. Rakennuksessa oli kolme lämmitettävää uunia, ja rööri joutui kovalle koetukselle, sillä navettaa piti kukkien takia hirmuisen kovasti lämmittää. Eihän rööri mitenkään kestä sellaista paahtamista.”

Tulipalo levisi räjähdyksenomaisesti, ja ennen kuin Keiteleen ja Vesannon palokunnat ehtivät paikalle tulipalopakkasessa auraamattomia teitä pitkin, rakennus oli ehtinyt palaa poroksi.

Konevitsan luostarin toiminta hiipui veljestön vanhetessa ja taloudellisten vastusten käydessä ylivoimaisiksi. Viimeiset kahdeksan asukasta siirtyivät Uuteen Valamoon Heinävedelle vuonna 1956. Lähikylien asukkaat kokivat Konevitsan lähdön ikävänä, sillä luostarin kellojen soitto, munkkien pitämät jumalanpalvelukset, kesäiset leirit ja muu kanssakäyminen olivat tulleet osaksi jokapäiväistä elämää.

... ja näissä kuvissa juhlaväkeä samassa paikassa vuonna 2013.

 

Hiekan pihapiiriin pääsee tutustumaan ensi torstaina

Tila siirtyi yksityisomistukseen, mutta muistoksi luostariajasta vaeltaja löytää mäntyjen lomasta kauniin aidalla erotetun hautausmaan, jossa tuonilmaisiin siirtyneet luostariveljet lepäävät.

Tämä juttu on julkaistu myös Vesannon kotiseutuyhdistyksen Vesanto-lehden kesän 2015 numerossa. Lehti on myynnissä Vestorin myyntipisteessä Vesannolla, ks. http://vestori.fi/palvelut/

 

Lisäys:

11.-12.6.2015 Keiteleellä vietetään Arseni Konevitsalaisen muistopäivää. Sen yhteydessä Hiekassa järjestetään torstaina 11.6. panihida eli vainajien muistopalvelus Hiekan hautausmaalla klo 16.30 sekä suuri ehtoopalvelus Hiekan tilalla klo 18. Tämä on yleensä ainoa kerta koko kesänä, jolloin Hiekan pihapiiriin pääsee vapaasti kulkemaan. Kävellä voi ympäriinsä oman kiinnostuksensa ja jaksamisensa mukaan. Piha uuden päärakennuksen ja rannan välissä on kaunis ja hyvin hoidettu.

Hiekasta muistopäivän ohjelma jatkuu Arsenin jatseilla Keiteleen Wanhalla meijerillä kello 20 alkaen. Luvassa on soitantaa dixielandista rokkiin yhdeksänhenkisen bändin voimin. Sisäänpääsy on ilmainen, ja kahviosta huolehtivat Keiteleen karjalaiset.

Arsenin jatsien meininkiä vuodelta 2013.

Lisätietoa:

http://www.konevitsary.fi/uutiset.html?31

Vanhat kuvat: Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kuva-arkisto
Vuoden 2013 kuvat: Hanna Heikkinen

 

Hiekan luostariaika, osa 1: Vitamiineja vihanneksista ja hengellistä hyvää

Maailmanhistorian pyörä heitti väkevällä voimallaan Konevitsan luostarin Laatokan saarelta keskelle Suomea Keiteleen Hamulaan vuonna 1940. Hiekan tila, joka oli Oy Saastamoinen Limitedin omistuksessa, siirtyi 22.6.1940 luostarin haltuun.

Munkeilla oli maatilalle tullessaan hyvin vähän omaisuutta. Laatokan saarelta sotaa pakeneva veljestö ehti ottaa mukaan vain pari vaatekertaa ja murto-osan luostarikirkon aarteista, joista arvokkain ja tunnetuin, Konevitsan Jumalanäidin ikoni, pelastui viime hetkellä. Veljestöltä puuttui lähes kaikki, mitä se tarvitsi elääkseen, maata viljelläkseen tai ylläpitääkseen luostaria.

Kuvassa munkki Maksim puutarhatöissä vuonna 1953.
Kuvan on ottanut Väinö Aakula.

 

Kun luostari siirtyi Hiekkaan, varsinaiseen veljestöön kuului 25 munkkia, joiden keski-ikä oli noin 65 vuotta. Hamulan asukkaiden keskuuteen muutti outoa väkeä, mustaviittaisia miehiä, joilla oli eri kieli, uskonto ja tavat. Miten yhteiselo naapureiden ja kyläläisten kanssa alkoi sujua?

 

Pula-aika auttoi karistamaan ennakkoluuloja. Luostari osti elintarvikkeita kyläläisiltä ja myöhemmin, luostarin päästyä jaloilleen, kylänväki kävi ostoksilla Hiekassa. Munkit vieraanvaraisina tarjosivat teetä. Kahvi oli kortilla, ja koskapa munkit eivät juoneet kahvia, he myivät tai vaihtoivat oman osuutensa sitä kaipaaville.

 

Kasvihuonekurkkujen keskellä puutarhuri Linnea Lumme.

Lähiseudun ensimmäinen kasvihuone ja puutarha

 

Luostarielämä oli aloitettava tyhjästä uudessa asuinpaikassa. Toimeentulon toivat kalastus, karjanhoito, maanviljelys, metsänhoito, puutarhanhoito, muutama lammas ja sika sekä pieni kanala.

Luostarin ulkopuolelta palkattiin töihin mm. kalastaja, karjanhoitaja, työmies, puutarhuri ja muuta apuväkeä.

Konevitsan luostarista tuli v. 1948 kauppapuutarhaliiton jäsen. Palkattuna ammattilaisena työtä johti puutarhuri Tauno Kujala. Kyläläisille löytyi kesäaikaan töitä luostarin peruna- ja juurikasmaiden hoidosta, sadonkorjuusta ja viljanpuinnista. Hiekkaista maata parannettiin ajamalla talvella suomutaa pellolle. Kasvinviljely vaati paljon vettä, jota nostettiin Nilakasta varta vasten siihen tarkoitukseen hankitulla tuulella käyvällä roottorivesipumpulla.

 

Blogitiimin taustatutkimusryhmän selvitysten mukaan vesipumppu oli nk. S-roottori,
"nykyajan yksinkertaisin, tehokkain ja halvin tuulimoottori".
Faktantarkistusosastomme ei ole kuitenkaan vielä pystynyt vahvistamaan tietoa.

Tuttuja ja vähän eksoottisempia lajikkeita

Luostarissa oli iso puutarha, kaksi kasvihuonetta, kasvilava- ja avomaaviljelyä.

”Salaattia ja persiljaa taimitettiin. Siellä kasvatettiin runsaasti herneitä, kurkkua, kurpitsaa, mansikkaa, persiljaa, nauriita ja muita vihanneksia ja marjoja”, kertoo lapsuusmuistojaan Erkki Stranius, luostarin työmiehen Jussi Straniuksen poika.

Aino Malinen toi kotiinsa Yritysaholle isomarjaisen mustaviinimarjapensaan alkuja, tämä uusi lajike kun oli vanhaa maatiaislajiketta satoisampi.

Kasvilavan reunalla istuvat Linnea Lumme ja Natalia Brömsi.

Vihannesten ja marjojen lisäksi tuotettiin koristekasveja, kuten hyasintteja, narsisseja, gladioluksia, leijonankitoja sekä ruusuja. Kukat kasvatettiin siemenistä, ja näppärät naapuritalojen tytöt niitä sitten taimittivat. Kesällä pelloilla riitti pitkien vihannespenkkien kitkemistä, jota tehtiin metritaksalla.

 

Tuotteita kaupattiin sekä luostarissa että Kuopion torilla. Porkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia, tomaatteja ja kurkkuja vietiin Kuopion torille myytäväksi.Tori oli tärkeä kauppapaikka, mutta kuljetuskustannukset nousivat suuriksi. Joulu- ja pääsiäiskukat tekivät hyvin kauppansa ja usein niiden kysyntä ylitti tarjonnan.

Kuvat: Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kuva-arkisto

Tämä juttu on julkaistu myös Vesannon kotiseutuyhdistyksen Vesanto-lehden kesän 2015 numerossa. Lehti on myynnissä Vestorin myyntipisteessä Vesannolla, ks. http://vestori.fi/palvelut/

Kiven valokuvasivat kesällä 2014
Jyrki Pirkkalainen ja Marja Airasto.

Lisäys:

Munkkien lähdettyä Hamulan kylä jäi muutamaksi vuosikymmeneksi ilman ammattipuutarhureita ja kasvihuoneita, kunnes kukkien ja kurkun viljely palasivat kylämaisemaan vuonna 1985 Kaitalan puutarhan myötä. Kaitalan puutarha on alkuvuosistaan saakka tunnettu lähipitäjissä mm. joulutähdistään ja kurkuistaan.

 

Kaitaloiden kasvihuoneet nousivat Hamulanniemelle 1800-luvun aikaisen ”Vanhan Malilan” pihapiirin paikalle. Kasvihuoneiden rakentamisen yhteydessä maasta löytyi kivi, johon oli kaiverrettu useita vuosilukuja ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien.

 

Koulurakennuksen malli- ja uudistuspiirustuksia

Hamulan ja Sulkavanjärven kansakoulut rakennettiin yhtä aikaa ja samojen piirustusten mukaan. Pohjana oli maalaiskansakoulun tyyppipiirustus numero 6, jossa oli koulusalin lisäksi "käsityöhuone ja pienempi opettajahuoneusto".

Jostain syystä piirroksessa ei kuvata julkisivua, vaan takaseinän puoli:

Pohjapiirroksessa ei ollut lainkaan nykyistä keittiön ovea, vaan opettajan asunnon sisäänkäynti oli pääoven vieressä. Hamulassa opettajien asuntolarakennus valmistui 1950-luvulle tultaessa, ja sen jälkeen päärakennuksen entisiä asuinhuoneita käytettiin opetusluokkina ja niihin kuljettiin samasta pääovesta.

Ihan prikulleen mallipiirustusten mukaan ei alun perinkään menty, vaan niitä tuunattiin ainakin luokkahuoneiden korkeuden suhteen. Hamulassahan kävi myös niin, että kellarin rakentamisen yhteydessä talon alta löytyi vesilähde. Siitä ei ole tietoa, onko keittiöpäädyssä vieläkin oleva "viinikellari" peräisin jo noilta ajoilta, mutta ainakaan sellaista ei ollut näissä tyyppipiirustuksissa...

Jo melkein vuotta ennen päärakennuksen valmistumista koulun tontille oli noussut talousrakennus. Sen mallina oli mitä luultavimmin piirustus numero 30 eli "ulkohuoneusto yhteyskoululle", sillä kyseessähän oli sekakansakoulu eikä tyttö- tai poikakoulu.

Alkuperäinen talousrakennus siirrettiin jossain vaiheessa pihan keskeltä sivummalle metsän reunaan, ilmeisesti 1930-luvulla. Samalla rakennettiin lahonneen navetan tilalle tiilinavetta. Siltikään tämä piirros ei muistuta kovin paljon sitä ulkorakennusta, minkä Hamulan koulua ennen vuotta 1985 käyneet kyllä hyvin muistavat... vasta silloinhan nimittäin koululle saatiin sisävessat!

Kun koulu aloitti toimintansa syksyllä 1896, ainakin kaivo ja sauna olivat vielä tekemättä. Kaivo oli annettu työmies Jeremias Tossavaisen urakaksi, mutta se jäi 2 metriä vaadittua matalammaksi ja muutenkin keskeneräiseksi. Rakennustoimikunta myönsikin kaivon teosta tammikuussa 1897 Tossavaiselle vain töiden peräänkatsojan Pekka Pellikan esittämät 22 markkaa.

Muutakin huomauttamista taisi toimikunta löytää. Keväällä 1898 luokka- ja käsityöhuoneiden uunit päätettiin muurauttaa uudestaan ja kyökin uuni korjauttaa.

Koulun sauna valmistui vasta vuonna 1902. Ei ole tietoa, noudatettiinko alkuperäistä piirustusta (numero 36), mutta se tiedetään, että 450 markkaa maksaneeseen saunarakennukseen oli varattu hirsiä 180 kappaletta.

Tyyppipiirustuksissa oli saunan uunin lisäksi toki myös tarkat kuvat koulurakennuksen uuneista:

 

Tästä koulurakennuksen nykyisen omistajan hallussa olevasta ruttuisesta pohjapiirroksesta ei käy ilmi vuosilukua, mutta yläkertaan siinä on piirretty jotain huoneita:

  

Kyseessä saattaisi olla vuosi 1929, jolloin alakoulun perustamisen yhteydessä suunniteltiin luokkahuoneita päärakennuksen vinttikertaan. Hanke jäi kuitenkin toteutumatta rakennuksen perustan heikkouden vuoksi.  

Tuoreempia uudistuspiirustuksia löytyi kouluhallituksen kansanopetusosaston aktikarttakokoelmista, nimittäin koulurakennuksen muutospiirustus vuodelta 1948, tekijänä Kärkkäinen, Väinö E. Paperit vain olivat niin haalistuneita, ettei niistä saa harrastelijaphotoshoppaajan taidoilla selkeitä millään. Haluaisiko joku pro-visunero yrittää? ;-)

 

Vaikuttaa siltä, että päärakennuksen päätyyn kaavailtiin tuolloin kaksikerroksista lisäosaa, johon olisi rakennettu asunnot opettajille. Lieköhän perusta taas todettu huteraksi vai mitä, mutta opettajien asuntola nousikin lopulta erillisenä rakennuksena tien varteen. Kasvavien oppilasmäärien vuoksi lisätila oli tarpeen, ja niinpä uuden rakennuksen alakertaan tehtiinkin yksi luokkahuone lisää.


*

Lähteenä on käytetty Hamulan koulun 100-vuotishistoriikkia vuodelta 1996.