Kansakoulun perustamiskiemurat 1894-95

Vasta itsenäistyneen Keiteleen pitäjän ensimmäinen kansakoulu aloitti kirkonkylällä vuokratiloissa pappilassa vuoden 1882 alussa. Omaan koulurakennukseen, Mutikaisen kauppakartanosta kouluksi kunnostettuun taloon Nilakan rantatöyräälle päästiin seuraavana vuonna.

Kapean mutta pitkulaisen pitäjän pohjois- ja eteläpäistä oli kuitenkin pitkä matka kirkonkylään. Hamulassa omaa opinahjoa puuhasivat etunenässä kauppias Aleksander Rahikainen, Pasalan isäntä Petter Pellikka sekä Kummunkylässä (Kukertajassa) asunut maanviljelijä Abel Huttunen.

Kaikki kolme olivat syntyisin Keiteleen ulkopuolelta – luonnollisesti, muutenhan he tuskin olisivat olleet edes luku- ja kirjoitustaitoisia, saatikka lastenkin sivistämisen kannalla... Rahikainen (s. 1851) oli kuopiolaisen kauppiasperheen poika, Pellikka (s. 1849) kotoisin Iisalmesta ja Huttunen Rautalammilta.

Vellamo Paanasen Sävel ja sommelo -kirjan mukaan Rahikainen oli jo kirkonkylällä kauppa-apulaisena ollessaan toiminut opettajana, kun Vuonamon Knuutilassa eli Kaivomäellä toimi jonkinlainen koulu 1880-luvun alussa. Hamulaan Rahikainen oli muuttanut 1890-luvun alkupuolella ja perustanut kylän ensimmäisen kaupan niemelle Nuutilan taloon.

Lehtikirjoituksessa vuodelta 1894 "ripeästi kaivataan kansakoulua Nilakan rannalle Hamulan kulmakunnalle", ja toinen kiertokoulukin olisi tarpeen:



Lähde:  Savo-Karjala 1.6.1894:
Kouluja on Keiteleellä varsin vähän

Tekstin kirjoittajalla ei tainnut olla aivan tuoreinta tietoa, sillä itse asiassa Keiteleen kuntakokous oli jo edellisen vuoden joulukuussa päättänyt uusien kansakoulujen perustamisesta Sulkavanjärven ja Hamulan kyliin.



Uusi Savo-lehti 28.12.1983: Keiteleen kunta
päätti 16.12.1893 perustaa kaksi uutta kansakoulua.

Koulurakennuksen malliksi
tyyppipiirustus numero 6

Keiteleen kuntakokous antoi toimikunnalle valtuudet katsella sopivan koulunpaikan ja tehdä parhaan ymmärryksensä mukaisen sopimuksen maanomistajan kanssa "kertamaksua eli vuotuista vuokraa vastaan". Koulun rakentamiseen oli ryhdyttävä heti kun paikka oli hyväksytty, niin että syksyn 1894 aikana tehtäisiin kivijalka, ja sekä pää- että ulkorakennuksen päällä tuli olla vesikatto 29.9.1895 mennessä.

Kuva: Hamulan koulurakennuksen
uudistuspiirustus vuodelta 1948.

Vuonna 1892 rakennushallituksessa oli laadittu maalaiskuntien käyttöön valikoima koulujen tyyppipiirustuksia nimellä ”Mallipiirustuksia kansakoulurakennuksia varten maalla”. Kokoelma sisälsi yhtensä 36 maalaiskansakoulun mallipiirustusta.  Perustyypin muodosti hirsirunkoinen, harjakattoinen rakennus isoine ikkunoineen. Koulurakennuksessa oli lisäksi opettajan asunto ja pihapiirissä talousrakennukset. Luokkatilaa koskevissa yksityiskohtaisissa määräyksissä todettiin muun muassa, että valon oli langettava luokkahuoneisiin ehdottomasti vasemmalta oikeakätisiä oppilaita varten.

Hamulassa koulukartanoiden asuinrakennusten, luokka- ja käsityöhuoneiden sekä ulkohuoneiden rakentamisessa päätettiin muuten seurata mallipiirustuksia numero 6, 30 ja 36, paitsi että luokkahuoneiden korkeudeksi määriteltiin 14 jalkaa. Ei ole ihme, jos Hamulan koulurakennuksen "kopioita" tulee vastaan muuallakin - samaa katalogia selasivat monet kuntapäättäjät eri puolilla Suomea!


Maanostokiistaa puitiin Helsingissä asti

Koulurakennuksen paikaksi ajateltiin Malilan ja Vesterilän tienoota Hamulanniemellä, mutta Pasalan Petter Pellikka halusi koulun mielestään paremmalle paikalle, juuri valmistuneen maantien varteen (siis omalle maalleen).

Syyskuussa 1894 Keiteleen kunta osti koulun paikaksi Pellikalta maapalstan 300 markalla. Pari muuta talonisäntää teki kuitenkin päätöksestä valituksen lääninhallitukseen, sillä tontin vuokraaminen "20 markan vuotuisesta arennista olisi tullut kuntalaisille edullisemmaksi, ja ostamisesta seuraisi suuria taloudellisia rasituksia".

Kansakouluntarkastaja kuitenkin suositteli valituksen hylkäämistä, sillä valittajat eivät olleet "näyttäneet toteen mitään laittomuutta tapahtuneen". Lisäksi hän huomautti, että asioiden viivyttelemisestä seuraisi vain "uusia rettelöitä koulun rakennuksen alkuun panemiselle". Lääninhallitus hylkäsi valituksen, mutta se vietiin kuitenkin vielä senaattiin asti käsiteltäväksi. Kouluhallituskaan ei suositellut päätöstä muutettavaksi, senaatti hylkäsi valituksen lopullisesti ja kuntakokouksen päätös jäi voimaan. 


Opettajalle palkan täydennykseksi
oma lehmä ja valmis pelto

Helmikuussa 1895 kuntakokous päätti Hamulan ja Sulkavanjärven uusien kansakoulun opettajien vuosittaisista palkoista. Ensinnäkin opettajalle kuului kansakouluasetuksessa määrätty ala (yksi hehtaari) valmiiksi tehtyä peltoa. Pellon lannoitus kuitenkin "jääpi itsensä opettajien toimeksi".

Lisäksi opettajien palkkaan sisältyi

• kesälaidun yhdelle lehmälle
• vapaat polttopuut
• valoaineista rahaa 20 markkaa
• "kaikki oppilasten sisäänkirjoitusmaksut, 1 markka kultakin oppilaalta vuodessa, paitsi niin köyhiltä jotka johtokunta näkee tarpeelliseksi siitä vapauttaa"
• 12 hehtolitraa eloja (rukiita ja ohria) pitäjän makasiinista
• mahdollisesti saatava valtionapu 800 markkaa.

Myöhemmin valtionapuja hakiessa tätä palkkausehdotusta jouduttiin tarkistamaan niin, että opettaja saakin lukukausimaksuista vain puolet eli 50 penniä kultakin oppilaalta, mutta rukiin ja ohran lisäksi hän saa myös 3 hehtolitraa kauroja. Lisäksi tyttöjen käsityön opettajalle päätettiin maksaa 100 markkaa.

Joulukuussa, kun molemmille kouluille sitten myönnettiin "valtioapua naiskäsitöitten opettajattaren palkkaan", lueteltiin myös opettajien saamat muut edut:

"huoneet, keittiö, ulkohuoneet, peltoa, lehmän laidun, puut, valon verosta 20 mkaa, 6 hl. rukiita, 6 hl. ohria, 3 hl. kauroja, 50 mkaa; opettajattaren palkaksi 600 mkaa"

Seuraavassa osassa tutustumme koulun rakennustyömaahan, urakkamiehiin ja rakennusurakan valvojiin.


*
Lähteinä käytettyjä lehtijuttuja:
Savo-Karjala-lehti 5.11.1894: Hamulan kansakoulun maanostoasiasta on tehty valitus
Uusi Savo 21.2.1895: Kunta tarjoaa opettajille palkan täydennykseksi 12 hehtolitraa jyviä kunnan siemenlainajyvästöstä
Kansakoulun lehti - kasvatusopillinen aikakauskirja 1895

Hamusten nousu ja tuho

Disclaimer: Tämä kirjoitus alkaa valittelulla, valitettavasti.

Heti aloituslauseessa oli nimittäin tarkoitus paljastaa, miltä paikkakunnalta Heikki Hamunen todennäköisesti oli kotoisin ja lähtenyt 1550-luvulla uudisasukkaaksi Hamulanniemeen. Sen olisi nimittäin voinut tsekata teoksesta Uusi suomalainen nimikirja. Kun vain olisi kirjastoreissulla muistanut.

(Jos jollain blogin lukijalla on kirjahyllyssään tuo vuonna 1988 ilmestynyt opus hyllyssään, niin katsokoon kohdasta Hamunen ja pistäköön viestiä vaikka Facebookiin!)


Mikä Hamusen Heikki
oli miehiään?

Puoliksi arvaus ja puoliksi veikkaus: Hamusia eleli 1400-1500-luvulla Saimaan rannoilla Etelä-Savossa. Sieltä suunnalta alkoi nimittäin 1500-luvulla lähteä maaseutuväestöä  pohjoiseen erämaita asuttamaan. Olavinlinnan rakentaminen ja ylläpito vaati seudun talonpojilta sananmukaisesti veronsa, ja uudisraivaajille luvattiin verovapaita vuosia alkuun pääsemisen helpottamiseksi.

 

Heikki Hamunen siis perusti nykyisen Keiteleen kunnan ensimmäisen vakituisen asumuksen Hamulanniemelle. Hänestä ei ole juuri muuta kerrottavaa kuin se vähä mitä Rautalammin pitäjän verokirjoista löytyy. Ensimmäiset ovat vuosilta 1560-61, ja niiden mukaan Heikki Hamusta verotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1561.

Talon jousiluku (eli taloudessa asuvien vähintään 15-vuotiaiden miesten määrä) oli aluksi 1, mutta pari vuotta myöhemmin jo 2, kun yhteistalouteen liittyi joku Heikki Hänninen – mahdollisesti hän oli vävy tai talo-osakas. Vuonna 1567 Hänninen merkittiin veroista vastaajaksi (siis isännäksi), mutta muuten isäntänä oli Hamunen 1500-luvun loppuun saakka.

Vuonna 1571 tapahtui jotakin, minkä vuoksi tähän kohtaan sopii kuva tanskalaisten valloittamasta Älvsborgin linnasta, joka sijaitsi nykyisen Göteborgin paikalla. (Uskokaa pois.) 

Lähde: Wikimedia Commons

Tanska nimittäin vaati Ruotsilta 150 000 taaleria rahaa suostuakseen luopumaan linnasta. Ruotsin valtion kassasta ei sotien jäljiltä moista summaa löytynyt, vaan raha jouduttiin
keräämään kansalaisilta ylimääräisenä verona. Hopeaveron nimellä tunnettu lisävero kannettiin siis Älvsborgin lunastamiseksi takaisin Tanskalta. Veronkantoperusteena kirjattiin
veronalaisten henkilöiden hallussa oleva käteinen raha, metallivarallisuus sekä hevoset ja karja. Kaikki maatilanomistajat, myös Hamusen Heikki, joutuivat pulittamaan kruunulle kymmenesosan kaiken irtaimen omaisuutensa arvosta.

(Muuten Rautalammin talonpojat suorittivat normaalit kruununverot pääasiassa kalana ja vain osittain rahana, mutteivat esimerkiksi lainkaan viljana, voina, lihana tai päivätöinä kuten vanhemmissa Hämeen pitäjissä oli tapana.) 

Nämä vuoden 1571 hopeaveron kantoluettelot ovat säilyneet tähän päivään saakka. Niistä selviää monia asioita, mitä ei muuten tiedettäisi - kuten se, että Heikki Hamusen irtain omaisuus merkittiin noin 61 markan arvoiseksi. Kuparia hänellä oli 15 markan arvosta, hevosia 2, lehmiä ja lampaita 3 kumpaakin, ja lisäksi nuorta karjaa yksi 1-vuotias eläin. Niinpä hänelle läiskäistiin maksettavaksi hopeaveroa 6 markkaa ja ½ äyriä. 

Hautolahden Lauri/Lassi Tolonen pääsi vähemmällä. Vaikka hän omisti 2 pukkia, vuohen ja sian, niin hevosia hänellä oli vain yksi, ja veroa tuli vain 4½ markkaa.

Lisäveron kanssa kävi loppujen lopuksi niin, että koko Ruotsin valtakunnan veromäärä ei riittänyt Älvsborgin lunnaisiin. Tanska sai myöntää lykkäystä useaan kertaan, ja Ruotsi sai koko summan maksettua vasta vuonna 1578. Hopeaverosta eivät tainnut koitua riemua muille kuin historian tutkijoille, jotka saivat näistä veronkantoluetteloista tongittua arvokasta tietoa maaseudun varallisuussuhteista.

Sittenpä meillä ei taas olekaan pariin vuosikymmeneen käytössä muuta kuin Rautalammin verokirjoista löytyviä tietoja. Hamusen perhe kasvoi, ja suku alkoi hiljalleen rakentaa niemelle lisää taloja. Verotietoja seuraamalla pystymme selvittämään talojen isännät (tai veroista vastaavat) ja muodostamaan systemaattiset isäntäluettelot. Seuraavassa nimitämme taloja paremman puutteessa "Ykköseksi", "Kakkoseksi" jne., sillä kunnon nimet ne saivat vasta paljon myöhemmin.

Ensimmäinen talo

Talo	Isännät	lisätietoa
”Ykkönen”, 1559- Talon nimeksi tuli myöhemmin Malila (=Nilakka 1).	1559-1603 Heikki Hamunen (1567 Heikki Hänninen)	Uudisasukas erämaassa, jonka omisti Olli Hemminginpoika Sääksmäen pitäjän Kosken kylästä. 1600-luvun alussa "karkasi Kainuuseen".
	1604-36 (edellisen isännän poika) Paavo Heikinpoika Hamunen
	1637-54 (edellisen isännän poika) Lauri Paavonpoika Hamunen	muutti 1654 Iisalmeen, mutta palasi sieltä myöhemmin takaisin asumaan ”Kakkoseen”.
	talo tyhjillään 1655-1663?
	1664-82 Pekka Pekanpoika Malinen	tuli (nykyisen Tervon) Juurikkaniemi 2:sta
	1682-1705 (edellisen isännän poika) Pekka Pekanpoika Malinen	Poika Samuli meni isännäksi Sulkavanjärvi 3:een
	1706-27 (edellisen isännän poika) Pekka Pekanpoika Malinen
	1728-44 (edellisen isännän veljenpoika) Pekka Samulinpoika Malinen

Sitä ei tiedetä, kuka näistä miespuolisista Hamusista oli kenenkin poika tai veli tai muu, sillä silloisiin luetteloihin merkittiin ainoastaan kunkin talon isännän (=verovastuullisen) nimi ja jousiluku (=täysikasvuisten työkykyisten miesten määrä), joskus myös emännän nimi, mutta ei sukulaisuussuhteita. Varsinaisia kirkonkirjoja, joihin merkittiin myös syntymä- ja kuolinajat ja lapset, on säilynyt vasta vuodesta 1704 eteenpäin.

Toinen talo

Hamulanniemelle toisena noussut talo, tässä ”Kakkonen”, merkittiin veroluetteloon vuonna 1579. Sen rakentaja Pekka Hamunen lienee kuitenkin kuoli jo aika pian sen jälkeen. Vuonna 1586 veroista vastaajana oli leski Kaisa, ja vähän myöhemmin isännyyden sai Mikko Hamunen.
”Kakkonen” halottiin vuonna 1607. Näin syntyneen uudistalo ”Kolmosen” isäntä oli Pekka Hamunen.

Talo	Isännät	lisätietoa
”Kakkonen” erotettiin Ykkösestä 1579 Talo sijaitsi niemellä Ykkösen ja Kolmosen välissä, kunnes Lauri Vesterinen siirsi sen Hiekkaan (=rakensi uuden talon). Talon nimeksi tuli myöhemmin Vesterilä l. Hiekka (Nilakka 2).	1579-85 Pekka Hamunen	ei tiedetä, mitä sukua Ykkösen Heikki Hamuselle
	1586- Pekka Hamusen leski Kaisa
	1590-1630 (edellisen isännän poika) Mikko Pekanpoika Hamunen
	1631-1644 (edellisen isännän poika) Esko Mikonpoika Hamunen
	1645-1669 (edellisen isännän poika) Matti Eskonpoika Hamunen, sotamies	Matin veli Paavo meni v. 1670 isännäksi (Vesannon) Vesamäki 2:een (Hamula eli Hytölä)
	talo tyhjillään n. 1670-71	talo oli ollut määrättynä sotilastaloksi, jolloin se ei maksanut veroja valtiolle
	1672-1708 Lauri Juhonpoika Vesterinen	tuli Rautalammin Vesterilästä (Kerkonjoensuu 2), siirsi talon Hamulanniemeltä pohjoisemmaksi Hiekkaan

Talot alettiin numeroida kylittäin vasta 1700-luvun kuluessa. Jos seurataan silloisen Nilakan rekisterikylän talonumerointia, niin seuraava talo (Nilakka 3) ei itse asiassa sijainnut Hamulanniemellä, vaan kymmenisen kilometriä etelämpänä, nykyisen Tervon Hautolahdessa. Se kuitenkin merkittiin kirjoihin samaan Nilakan kylään kuuluvaksi, vaikka luontevampi kyläyhteys Hautolahden taloille olisi ollut Riitlampi eli nykyisen Tervon kirkonkylän seutu.
Hamulanniemen kolmas talo, josta tässä puhutaan "Kolmosena", oli siis rekisterinumeroltaan Nilakka 4.

Kolmas talo

Talo	Isännät	lisätietoa
”Kolmonen”, erotettiin Kakkosesta 1607 Talo sijaitsi jossain nykyisen Vesterilän lähettyvillä.   Kolmonen pysyi taloista pisimpään Hamusten hallussa, eli vuoteen 1710 saakka kun Pekka Hamunen kuoli. Talon nimeksi jäikin ”Hamula” (Nilakka 4).	1607-43 Pekka Pekanpoika Hamunen
	1644-52 (edellisen isännän poika) Paavo Pekanpoika Hamunen
	1653-83 (edellisen isännän veli) Olli Pekanpoika Hamunen
	1684-1710 (edellisen isännän poika) Pekka Ollinpoika Hamunen	Hamuset hävisivät vuonna 1710
	1711-14 Lauri Hämäläinen, sotamies	tuli vaimonsa Anna Pasasen kanssa Vesamäeltä (Vesannolta), alun perin Viitasaarelta

Neljäs talo

”Ykkönen” halottiin vielä kerran vuonna 1617. ”Nelonen” nousi samalle peltoaukealle kuin aiemmatkin Hamulanniemen talot, ja sen rakentaja Paavo Hamunen oli mahdollisesti ”Ykkösen” Heikin poika.

Talo	Isännät	lisätietoa
”Nelonen”, erotettiin Ykkösestä 1617 Talo sijaitsi todennäköisesti nykyisen Nuutilan paikalla. Talon nimeksi tuli myöhemmin Siekkilä (Nilakka 5).	1617-20 Paavo Heikinpoika Hamunen	mahdollisesti ”Ykkösen” Heikki Hamusen poika
	1622-42 (edellisen isännän veli) Antti Heikinpoika Hamunen
	1643-1650 (edellisen isännän poika) Paavo Antinpoika Hamunen	lähti jonnekin?
	1651 Risto Karttunen
	talo tyhjillään 1652-1666
	1667-1683 Lauri Pertunpoika Siekkinen	tuli Viitasaarelta
	1684-1706 (edellisen isännän poika) Samuli Laurinpoika Siekkinen
	1707-? (edellisen isännän vävy) Tuomas Juhonpoika Jääskeläinen	Koutajärveltä
	seuraava: (edellisen isännän veljenpoika) Heikki Jääskeläinen
	seuraava: (edellisen isännän vaimon poika) Reko Laurinpoika Nuutinen	Kuopion pitäjästä kotoisin olleen Lauri Nuutisen ja Liisa Jauhiaisen poika, joka asui Heikki Jääskeläisen perheessä

Nilakan rekisterikylän loput talot (Nilakka 6 ja 7) olivat Hautolahdessa. Talojen määrän kasvu pysähtyi 1630-luvulla pitkäksi aikaa. Silloin tuli myös katovuosia, minkä vuoksi Rautalammilla kaikkiaan 14 talonpoikaistilaa jäi täysin asumattomaksi. Myös Hamusten sukukunnan neljästä talosta kaikki paitsi Pekka Hamusen omistus merkittiin ajoittain veroautioksi.



Veroja jää maksamatta

Talomäärän vakiintuessa 1630-luvulla Hamuset viljelivät siis neljää vierekkäistä tilaa niemellä. 1650-luvun puolivälin paikkeilla ajat huononivat, ja melkein kaikki Nilakan kylän talot määrättiin sotilastaloiksi, jolloin ne eivät enää maksaneet veroja kruunulle.

Veroluetteloihin merkitty “öde” tarkoitti, että talo oli veronmaksukyvytön, eli ei ollut maksanut kruununveroja kolmeen vuoteen. Taloa saatettiin silti asua ja viljellä. Jotkut isännät välttyivät veroilta pestautumalla sotilaiksi. Tilapäisen verohelpotuksen saattoi myös saada, jos esimerkiksi isäntä oli kuollut, sato menetetty tai talo palanut.

1650-1670-lukujen aikana kolme Hamulanniemen taloista tyhjeni joka tapauksessa Hamusista ja sai uuden isännän. Takaisin verotaloksi pääsi, kun isäntä pystyi maksamaan kruunulle rästiin jääneet kolmen vuoden verot.
 

”Ykkösen” Lauri Paavonpoika Hamunen muutti 1654 Iisalmeen, mutta tuli sieltä pian takaisin, mahdollisesti asumaan ”Kakkoseen”. Tyhjilleen jääneen ”Ykkösen” isännäksi tuli Tervosta Pekka Malinen, ja Maliset jäivät siihen taloksi pysyvästi.

”Kakkosta” hoitivat sotilaina Mikko Hamusen pojanpojat Matti ja Paavo, mutta jossain vaiheessa Hamuset kuitenkin häipyivät ja talo tyhjeni 1660-luvun lopussa. Paavo muutti 1670-luvulla isännäksi Vesannon Vesamäen taloon 2 (Hamula eli Hytölä), missä hän kuoli vuonna 1710.

Tyhjilleen jääneeseen ”Kakkoseen” muutti 1670-luvun alussa Kerkonjoensuun Vesterilästä lähtenyt Lauri Juhonpoika Vesterinen, joka pääsi hoitamaan talon isännyyttä värväytymällä sotilaaksi. Sotilastila ei maksanut veroja kruunulle. Tämä tilanne loppui vasta 1690-luvulla kun ruotuväkijärjestelmä otettiin käyttöön. Niinpä Lauri Vesterisestäkin tuli kruununtilan isäntä ilman sotilasvelvoitetta. Hänen aikanaan talo siirtyi (tai siis hän rakensi uuden talon) jo ahtaaksi käyneeltä niemeltä Hiekkaan.

Hamuset katoavat

Hamuset näyttävät häviävän 1700-luvun alussa Rautalammilta kokonaan. "Kolmosen" Pekka Hamunen kuoli vuonna 1710, kirkonkirjojen mukaan "Hankitaipaleen tiellä". Saattoi olla niin, että katovuosien köyhdyttämä Hamusen perhe oli joutunut hylkäämään viljelemänsä tilan, lähtemään kerjuulle ja kuollut nälkään taivaltaessaan Rautalammin kirkolle. Tällainen kohtalo ei ollut noina kurjina aikoina harvinainen. Myös "Kakkosesta" Vesamäelle muuttaneet Hamuset kuolivat samana vuonna.

Hamusten rakentamasta neljästä Hamulanniemen talosta kolme oli luiskahtanut jo 1600-luvun puolella muiden omistukseen: "Ykkönen" Malisille, "Kakkonen" Vesterisille ja "Nelonen" Siekkisille. Ainoastaan "Kolmonen" jäi Hamusille, kunnes sekin tyhjeni 1710 ja talo siirtyi Pasasille.

 

Jotta kaikki ei olisi liian yksinkertaista, Pasaset ja Vesteriset sumplivat myöhemmin perintöasioita keskenään ja vaihtoivat taloja - luultavasti ihan vain harhauttaakseen kylähistorian tutkijoita... mutta se onkin sitten jo uusi tarina.

*

Lähteet:
Ilkka Korhonen: Vanhan Rautalammin asuttaminen 1500-luvulta 1630-luvulle
Ilkka Korhonen: Rautalammin talojen isäntäluettelo (julkaisematon)
Tommy Koukka: Rautalammin talojen isäntäluettelo (julkaisematon)
Suvianna Seppälä: Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa 1539-1609.

Mitä yhteistä on Nilakalla?

Vuonna 2012 kuntarakenneuudistuksen melskeissä valtiovarainministeriö ehdotti kuntajakoesitystä, jossa Keitele olisi liitetty suurkuntaan, jonka keskuksena olisi Iisalmi. Kyseessä olisi ollut "työssäkäynti- ja yhdyskuntarakenneperusteen osoittama selvitysalue", jossa täyttyisi "palveluiden edellyttämä väestöpohja" eli vähintään 20 000 asukasta.

Alkuperäinen kartta: Elinvoimainen kunta-
 ja palvelurakenne -julkaisu (VM 2012)

Siinäpä Hamula vasta reunalle olisi jäänytkin – uuden kunnan keskukseen Iisalmeen olisi tullut matkaa 100 kilometriä. Ei ihme, jos suunnitelma järkytti paikkakuntalaisia. Iisalmeen ei ole koskaan suuntautunut Hamulasta mitään asiointia, työssäkäynnistä puhumattakaan, varsinkin kun Kuopiokin on reilusti lähempänä. Yksi vilkaisu karttaan riittää vakuuttamaan muukalaisenkin.

Vähän myöhemmin tarina sai uuden käänteen. Aprillipäivänä vuonna 2014 kuntaministeri Henna Virkkunen allekirjoitti päätöksen, jota olisi kauempaa katsoen voinut luulla vaikka aprillipilaksi, vaikka siinä oli ihan tosi kyseessä. Keiteleen, Pielaveden, Vesannon ja Tervon kunnat nimittäin saivatkin eritysluvan poiketa osoitetusta selvitysalueesta ja jatkaa kuntaliitosselvitystä keskenään.

Ministeriö teki siis Nilakan kuntien kohdalla poikkeuksen niistä perusteista, jotka se oli itse määrännyt. Ratkaisu on sen verran erikoinen, että sen taustoja on syytä tarkastella lähemmin.


Kokonaisuus toimii
vaihtoehtoisesti?

20 000 asukkaan väestöpohjan vaatimuksesta voitiin kuulemma tinkiä (vain) siinä tapauksessa, että

1. "selvitysalueella on riittävät edellytykset vastata lakisääteisten palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta", ja 
2. alue on "vaihtoehtoinen toiminnallinen kokonaisuus".

Kätevää. Ykköskohta kuittaantui, kun Nilakan kunnat löivät pöytään pari vuotta aiemmin tekemänsä kilpailukykyselvityksen. Päätöksen perusteluissa todetaan:

"Pidemmällä aikavälillä kuntien yhdistyminen tukisi alueen kehitystä, parantaisi kuntien edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta sekä vahvistaisi kuntien taloudellista asemaa. Yhdistyminen tasaisi ikärakenteen muutoksesta johtuvaa painetta sekä mahdollistaisi toimintojen tehostamisen ja henkilöstön eläköitymisen hyödyntämisen. Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto eivät ole taloudeltaan kriisikuntia tai kriisiytyviä kuntia."

Taidatkos sitä sen selkeämmin sanoa! - Kokonaan toinen asia on, että näitä perusteluja lukiessaan jäävät määritelmiä kaipaamaan niin ekonomistit (ei 'taloudeltaan kriisiytyvä kunta'?) kuin Kielitoimistokin ('eläköitymisen hyödyntämisen mahdollistaminen'?)... mutta jätetään se heidän päänsärykseen.

Enemmän meitä nimittäin kiinnostaa nyt kakkoskohdan vaatimus. "Vaihtoehtoinen toiminnallinen kokonaisuus" tarkoittaa suomeksi, että poikkeuslupahakemuksella ei saanut astua naapureiden varpaille. Tästä varmistuakseen ministeriö kysyi kaikilta naapurikunnilta (Iisalmi, Kiuruvesi, Konnevesi, Kuopio, Pihtipudas, Rautalampi, Suonenjoki, Viitasaari ja jopa Äänekoski!), josko heitä kiinnostaisi ryhtyä kimppaan Nilakan selvitysalueen kanssa.

Kuinka ollakaan, ketään ei kiinnostanut. Asia olikin tätä myöten harvinaisen selvä.

"Toiminnallisesta kokonaisuuden" vaatimuksesta olisi ollut mahdollista tinkiä harvan asutuksen perusteella, mutta siihen eivät Nilakan kuntien syrjäisyysluvut olisi riittäneet. (Älkää vain kysykö, mikä on syrjäisyysluku... Jos kiinnostaa, niin tsekatkaa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella annetusta valtioneuvoston asetuksesta, jossa se on kuulemma määritelty!)

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies ja päätöksen toinen allekirjoittaja Anu Hernesmaa avasi perusteita:

"Toiminnallista kokonaisuutta on arvioitu lähinnä kuntien pitkän yhteistyöhistorian kautta. Tuo nelikko ei myöskään kuulu mihinkään muuhun toiminnalliseen kokonaisuuteen. Taustalla on myös kuntien tekemä kilpailukykyselvitys ja sen johtopäätökset. Alueen väestökehitys huomioiden yhdistyminen parantaisi etenkin kuntien edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta."

Pitkäksi yhteistyöhistoriaksi kelpasi ilmeisesti yhteinen perusterveydenhuolto tai sosiaali- ja terveystoimi, jota kuntayhtymä on harrastanut Kysteri-liikelaitoksen Nilakan palveluyksikön nimellä vuodesta 2012 lähtien. Muuta yhteistä toimintaa eivät ainakaan paikkakuntalaiset itse ole huomanneet tällä kuntanelikolla olleen. 

Kuntaliitoksen valmistelu on sittemmin toki jo synnyttänyt 8 yhteistä työryhmää tuottamaan raportteja ja selvityksiä. Selvitysmiehen analyysin mukaan kuntien taloustilanne ei tosiaan ole kriisiytymässä, vaan vain ongelmallinen:

"Kaikki Nilakan kunnat elävät taloudellisesti haasteellisia aikoja. Valtionosuuksien leikkaukset kirpaisevat Keitelettä, Vesantoa ja Tervoa sadoillatuhansilla euroilla lähivuosina. Kun yhtälöön lisätään, ettei verotulokehityksessäkään ole hurraamista, on tilanne ongelmallinen."

Käytännön yhteistyöstä on oikeastikin saatu hyviä kokemuksia kuntalaisille. Kuulopuheiden mukaan ainakin Vesannolla oltaisiin oltu tyytyväisiä siihen, että lääkäriin on Kysterin myötä päässyt entistä paremmin. Tämän blogikirjoituksenkin lopussa olisi paikka linkille johonkin asiaa valaisevaan selvitykseen tai lehtiuutiseen - jos sellainen netistä löytyisi.
.

Yhteiset nimittäjät vähissä?
 

Äkkiseltään neljällä Nilakan kunnalla ei tuntuisi olevan juurikaan luontaisia yhteyksiä keskenään. Yhteinen nimittäjä Nilakka-järvi toki yhdistää neljästä kunnasta kolmea, mutta Vesannon alueelle se ei ulotu. Historiallinen Hämeen ja Savon maakuntaraja halkaisi Pielaveden ja Tervon, kun taas Keitele ja Vesanto olivat kokonaan Hämeen puolella.

Tervon pohjoisosa liitettiin joksikin aikaa 1800-luvulla vastentahtoisesti Pielaveteen, mutta hankkiutui pian takaisin Karttulan yhteyteen. Pielavesi ja Keitele ovat perinteisesti olleet kuntapari, tehneet tiivistä yhteistyötä ja kuuluneet Ylä-Savon seutukuntaan, siinä missä Vesanto ja Tervo ovat Sisä-Savon seutukuntaa ja enemmän Suonenjoen ja Kuopion suuntaan kallellaan.

Hamulan eteläpään taloilla on vanhastaan ollut yhteyksiä enemmänkin Vesannon kuin Keiteleen suuntaan. Niinivedellä oli meijeri ja mylly, jonne maidot ja viljat vietiin. Eteläpään talot myös käyttivät Niiniveden puhelinkeskusta ja postinumeroa. Kyläkauppojen kuoltua lähin ruokakauppakin on nykyään Vesannolla.

Hamulalaisille maantie- ja laivaliikenneyhteydet kaupunkiin (Kuopioon ja Suonenjoelle) pelittivät jo 1880-luvulla Niiniveden kautta, kun Keiteleen puolella niistä vasta haaveiltiin. Ei ollut ihme, että etelähamulalaiset puuhasivat tuolloin jopa siirtymistä Vesannon kuntaan.

Vanha Nilakan kylä uuden
Nilakan kunnan keskellä

Useissa viimeaikaisissa kuntaliitoksissa on uuden yhdistetyn kunnan nimeksi kaivettu historian lehdiltä joskus aiemmin käytössä ollut pitäjän tai alueen nimi: Akaa, Sastamala, Raasepori... Harvemmin on sepitetty kokonaan uusi nimi aluetta yhdistävän vesistön mukaan, ainoana tulee mieleen Siikalatva. Useimmiten pieniä kuntia on vain liitetty isompaan keskuskuntaan tai kaupunkiin ja jatkettu elämää sen nimellä, lähimpinä esimerkkeinä Kuopio tai Äänekoski.

Nilakan kunnalla ei tosiaan helposti näyttäisi olevan alueena omaa identiteettiä tai historiaa. Ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin pari vuosisataa taaksepäin, niin kaikissa virallisissa yhteyksissä näkyy Nilakka-niminen kylä, jonka alue ulottui nykyisten Keiteleen ja Tervon kuntien alueille. Kylän muodosti 1600-1700-luvuilla seitsemän taloa, joista neljä sijaitsi Keiteleen Hamulassa ja kolme Tervon Hautolahdessa. 

Kuva: Nilakan kylän alue uuden
Nilakan kunnan sisällä.

Uusi Nilakan kunta pyyhkisi ensimmäistä kertaa historiassa kuntarajat pois Hamulaa reunustamasta ja asettaisi kylän aivan uuteen tilanteeseen. Kylä olisi nimittäin uuden kunnan keskellä, ja vieläpä osapuilleen samalla etäisyydellä Keiteleen, Vesannon ja Tervon kirkonkylästä.

Kun tarkemmin katsotaan, niin 1700-luvun lopulla Nilakan kylän alue kattoi Hamulan ja Hautolahden lisäksi myös nykyiset Keiteleen Leppäselän ja Kummunkylän (Kukertajan) rekisterikylien alueet, jotka olivat lähes asumattomia ennen kuin ne isojaon myötä muodostettiin omiksi kylikseen ja asutettiin uudistiloilla. Itse asiassa Nilakka säilyi kylänimenä Pielaveden seurakunnan kirkonkirjoissa 1830-luvulle saakka ennen kuin se viimein vaihtui Hamulaksi.

*
Lähteitä ja linkkejä:
Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne (VM 8.2.2012)
VM:n poikkeamispäätös Keiteleen, Pielaveden, Tervon ja Vesannon selvitysalueelle (1.4.2014)
Savon Sanomat: Neljästä pienestä tulisi yksi pikkuisen isompi (17.12.2012)
Yle: Nilakan kunnat alkavat etsiä kuntaliitosselvittäjää (4.4.2014)
Nilakan kuntien yhdistymisselvitys (nilakka.fi)

Keskellä, mutta reunalla

Kun Hamulaa etsii Suomen kartalta, niin kolkkahan kököttää ihan siinä keskellä, maan leveimmän kohdan puolivälissä. Harpilla saa myös piirtää tosi ison ympyrän ennen kuin tulee oman tai vieraan maan raja vastaan.

Kuvassa 100 ja 200 kilometrin
säteellä piirretyt ympyrät.

Onkin aika nostaa esiin kysymys, miksi sen paremmin keskittäjät kuin hajasijoittajatkaan eivät ole koskaan onnistuneet hyödyntämään Nilakan seudun keskeistä sijaintia syrjäisimmistä maan ääristä (esimerkiksi etelärannikolta) tulevien luontaisena kohtauspaikkana...? Todellisuudessahan Hamula on koko olemassaolonsa ajan sijainnut pitäjän, maakunnan ja läänin rajalla, syrjimmäisessä laidassa kaukana keskuksista.

Ihan ensimmäisinä vuosina kylä tosin pääsi nauttimaan varsin edullisista liikenneyhteyksistä, kun erämaahan perustetun Rautalammin seurakunnan ensimmäisen papin virkatalo sijaitsi Säviällä. Kirkkoherra Laurentius Jentze, siis tuttavallisemmin Jäntin Lauri, asui varmuudella Säviänkoskella vuodet 1564-1580. Kirkko kuitenkin sijaitsi Rautalammin nykyisen keskustan lähellä Talliniemessä, joten Laurentius joutui taittamaan pitkähkön työmatkan Nilakkaa pitkin.

Tuolloin Hamula oli ainut asuttu paikka papin venematkan (tai talvella jäätien eli rekireitin) varrella. Toki myös Nilakan ja Pielaveden pohjoispuolisten kylien asukkaat taivalsivat kirkkoon Nilakkaa pitkin, kun teitä ei vielä ollut koko pitäjässä. Hamulan edustan saaret olivat varmaan suosittu tauko- ja tuulensuojapaikka kirkkomatkalaisille!

Ruotsin ja Venäjän rajalla

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 sovittu Ruotsin ja Venäjän välinen raja on siitä erikoinen, että siitä on käyty mitä verisimpiä taisteluja vielä 1900-luvulla. Silloin riitapukareina tosin olivat historiantutkijat. ”Pähkinäsaaren rajalinjan kulku on jo vuosisadan ollut Suomen historian kiistellyin ongelma”, aloitti Kyösti Julku kirjansa Suomen itärajan synty.

Perinteinen tulkinta Pähkinäsaaren rauhan rajasta.
Lähde: Wikimedia Commons.

 

Kyse ei ole siitä, etteikö alkuperäinen rajasopimuspaperi olisi säilynyt. Ehei, siitä on kyllä tallella niin latinan-, ruotsin- kuin venäjänkielinenkin versio, joissa kaikissa luetellaan sama lista rajamerkeistä. Ne vain ovat kummallisia eivätkä muistuta nykyisin käytössä olevia paikannimiä, ja lisäksi rajamerkkejä nimettiin Varkauden pohjoispuolelta niin harvakseltaan etteivät paatuneimmatkaan tieteilijät saaneet niitä sijoiteltua uskottavasti kartalle.

Jos uskotaan sitä veikkausta, että yhtenä rajamerkkinä mainittu Karjalankoski (Carelakoski tai Kærelekuski, Käräläkuski, Korelomkoški, ihan kuinka vaan) tarkoittaa Säviänkoskea Pielavedellä, niin silloin raja kulki Hamulan itäpuolella.
 

Jos taas seurataan sitä koulukuntaa, jonka mukaan Kolumakoski (tai Kolmakoske, Kolomakuski, Kolumäkuski, Kloomenkoski, Kolemakoški...) tarkoitti Kolimajärven ylintä laskukoskea Viitasaarella, niin raja menikin länsipuolelta. Oli miten oli, jostain lähistöltä se raja kulki.



Hämeen historiallinen maakunta.
Lähde: Wikimedia Commons.

Hämeen ja Savon rajalla
 

Savon ja Hämeen raja vahvistettiin vuonna 1415, mutta silloin rajalinja määriteltiin vasta suurpiirteisesti. Maakuntien raja vahvistettiin uudestaan 1446 ja vielä kolmannenkin kerran 1452. Vasta silloin saatiin aikaiseksi riittävä tarkkuus: raja kulki Iisvettä pitkin Äyskosken kautta Säviänkoskelle ja edelleen Pielaveden pohjoispuolelle. Nilakan itäranta oli siis Savoa, mutta Hamulan puoli saarineen jäi Hämeeseen.

 

Myös alueen paikannimistö kertoo rajaseutuna olosta. Hamulanniemen edustalla Nilakassa oleva Hämeensaari on saanut nimensä kyläläisten muistitiedon mukaan siitä, että "siellä on käyty heimosotia, on vanhoja rajapaikkoja, Hämeen puolta" (kertoja Artturi Pellikka, s. 1886)
Läheinen Elosaari oli kansan kertoman mukaan jo Savon puolta.

Todellisuudessa heimoraja on piirretty vanhoissa kartoissa kulkemaan Nilakan itärantaa pitkin, siis niin että kaikki Nilakan saaret jäivät Hämeen puolelle, myös Elosaari. Toisaalta vanhinkin säilynyt kartta on vasta 1700-luvulta, jolloin rajankäynneistä oli kulunut jo vuosisatoja.




Suomen läänit 1776.
Lähde: Wikimedia Commons

Vaasan ja Savon-Karjalan
läänien rajalla

Kun kuningas Kustaa III vuonna 1775 perusti uudelleen Kuopion kaupungin itäisen Suomen keskukseksi, myös läänijako uusittiin ja vanha Hämeen ja Savon maakuntaraja menetti merkityksensä. Kuopion ympärille perustettiin uusi Savon ja Karjalan lääni, johon Rautalammin pitäjä siirrettiin – olihan Kuopio sentään paljon lyhyemmän matkan päässä kuin entinen läänin pääkaupunki Hämeenlinna.

Viitasaari puolestaan kuului uuteen Vaasan lääniin. Lääninraja siis hyppäsi Keiteleen ja Hamulan alueen itäpuolelta länsipuolelle, mutta reunalle jäätiin toki edelleen killumaan.

Periferiassa seutu pysyikin tiukasti myös tulevissa läänijaoissa. Kun Suomen läänit vuonna 1997 vähennettiin yhdestätoista viiteen, kylän vierestä kulki nyt virallisestikin Itä-Suomen ja Länsi-Suomen raja.



Neljän kunnan rajalla,
tai kohta ehkä keskellä?
 

Maaseudun tyhjennyttyä 1960-luvulla Keitelettä on oltu yhdistämässä milloin Pielaveteen, milloin Viitasaareen. Jos kumpi tahansa liitoksista olisi toteutunut, Hamula olisi luonnollisesti jäänyt uuden kunnan laitimmaiseen peränurkkaan törröttämään. Siinä suhteessa tilanne ei tosin olisi poikennut nykyisestä, missä kylä on pitkulaisen Keiteleen kunnan eteläkärjessä Vesannon ja Tervon rajaa vasten.

Kuva: vanhan Nilakan kylän alue
uuden Nilakan kunnan sisällä

Jos Keiteleen, Pielaveden, Vesannon ja Tervon suunnittelema yhdistyminen lähitulevaisuudessa Nilakan kunnaksi toteutuu, niin liitos pyyhkisi ensimmäistä kertaa historiassa kunnanrajat pois Hamulaa reunustamasta. Asetelma on sen verran erikoinen, että siihen syvennytään myöhemmin omassa kirjoituksessaan.

 

*

Lähteitä ja linkkejä:
Jäntti-suvun historiaa (mm. Laurentius Jentze)
Ruotsin itärajan synty, Voitto Viinasen kirjoitus

 

Vanhan Nilakan tarina, tästä se lähtee

Keiteleen kunta ryhtyi syksyllä 2014 käyttämään hakuilmoituksissaan uutta työnantajakuvausta:

”Keitele on pieni gallialainen kylä Pohjois-Savossa, joka on tunnettu luovuudestaan ja vireästä teollisuudestaan.”

Tällä tietenkin viitattiin sarjakuvasankari Asterixiin, jonka kotikylä piti urheasti puoliaan roomalaisia vastaan. Mereen kurkottavalle niemelle saarrettua kylää ympäröi metsän lisäksi neljä roomalaisleiriä. Roomalaiset olivat valloittaneet koko muun Gallian, mutteivat saaneet vallatuksi tätä yhtä kylää, sillä kylän tietäjä valmisti yli-inhimilliset voimat antavaa taikajuomaa.

Leike: "Kirje Keiteleeltä",
Savo-Karjala 24.10.1890

Vertaus valloittajiin ei kuitenkaan ole ihan uusi keksintö. Savo-Karjala-lehden Keiteleen kirjeenvaihtaja kuvaili paikkakuntaa 125 vuotta sitten, lokakuussa 1890:

”Me keiteleläiset olemme tuollainen pieni kansa, mitätön hiiri jalopeuran luolassa, mahtavain naapureidemme keskellä.”

Kirje Keiteleeltä jatkui:

"Tässä kesällä tahtoivat vesantolaiset, suurvallaksi pyrkien… anastaa meiltä Hamulan kylän, parhaan kylän koko pitäjässämme. Mutta kaikeksi lykyksi urhoollisen puolustuksemme tähden se ei onnistunut. Vaikka meillä ei ollut muuta kuin yksi rykmentti asekuntoista väkeä rynnäkössä ja muutamat hamulaiset peijakkaat karkasivat vielä vihollisen puolelle, tuli voitto kuitenkin."

Mistä oli kysymys?

Siitä lisää myöhemmin. Nyt toteamme vain, että Asterix-vertaukselle olisi ollut paikka valmiina jo 125 vuotta sitten.
 

Tuohon aikaan hamulalaisillakin oli oma tietäjä, eräs talon isäntä joka tunnettiin liikanimellä Hölttä. Hän teki taikoja, paransi langettavatautisia ja muutenkin ”tiesi salattuja asioita”. Hänestäkin kuulette lisää myöhemmin.

Neljää roomalaisleiriä vastasivat tietenkin neljä pitäjää, joiden risteyksessä Hamulan kylä kartalla sijaitsi: Keitele, Vesanto, Pielavesi ja Karttula (myöhemmin Tervo).

Hamulan kylän vanhinta osaa, Nilakan ”mereen” pistävää Hamulanniemeä, tosiaan ympäröivät mantereen puolella sankat metsät. Kyläkunta oli liikenteellisesti aika lailla eristyksissä, sillä sinne ei kulkenut tietä, laivareittiä, eikä kuljetusvälineen puuttuessa postiakaan. Ei ollut koulua, ei kauppaa, ei kievaria.

Siis ei vielä syksyllä 1890. Mutta sitten edistys vyöryi seutukunnalle täydellä voimalla. Vain parissa vuodessa kylälle ilmaantuivat kaikki edellä mainitut: maantie, höyrylaivalaituri, oma kauppa, kansakoulu, kestikievari ja viikkoposti. Ihan hilkulla oli, että kylään olisi saatu vielä rautatie ja meijerikin! Voidaan todella sanoa, että siihen mennessä maanviljelykseen perustuvaa talonpoikaiselämää omassa rauhassaan 1500-luvulta saakka viettäneelle kylälle avautui maailma kertarysäyksellä.

Tämä blogi kertoo Hämeen ja Savon rajalla, Rautalammin reitin latvavesillä, kaukana kaikista keskuksista kehittyneen maalaiskylän historiasta. Tervetuloa vanhan Nilakan, nykyisen Hamulan kylän tarinaan.