Mitä yhteistä on Nilakalla?

Vuonna 2012 kuntarakenneuudistuksen melskeissä valtiovarainministeriö ehdotti kuntajakoesitystä, jossa Keitele olisi liitetty suurkuntaan, jonka keskuksena olisi Iisalmi. Kyseessä olisi ollut "työssäkäynti- ja yhdyskuntarakenneperusteen osoittama selvitysalue", jossa täyttyisi "palveluiden edellyttämä väestöpohja" eli vähintään 20 000 asukasta.

Alkuperäinen kartta: Elinvoimainen kunta-
 ja palvelurakenne -julkaisu (VM 2012)

Siinäpä Hamula vasta reunalle olisi jäänytkin – uuden kunnan keskukseen Iisalmeen olisi tullut matkaa 100 kilometriä. Ei ihme, jos suunnitelma järkytti paikkakuntalaisia. Iisalmeen ei ole koskaan suuntautunut Hamulasta mitään asiointia, työssäkäynnistä puhumattakaan, varsinkin kun Kuopiokin on reilusti lähempänä. Yksi vilkaisu karttaan riittää vakuuttamaan muukalaisenkin.

Vähän myöhemmin tarina sai uuden käänteen. Aprillipäivänä vuonna 2014 kuntaministeri Henna Virkkunen allekirjoitti päätöksen, jota olisi kauempaa katsoen voinut luulla vaikka aprillipilaksi, vaikka siinä oli ihan tosi kyseessä. Keiteleen, Pielaveden, Vesannon ja Tervon kunnat nimittäin saivatkin eritysluvan poiketa osoitetusta selvitysalueesta ja jatkaa kuntaliitosselvitystä keskenään.

Ministeriö teki siis Nilakan kuntien kohdalla poikkeuksen niistä perusteista, jotka se oli itse määrännyt. Ratkaisu on sen verran erikoinen, että sen taustoja on syytä tarkastella lähemmin.


Kokonaisuus toimii
vaihtoehtoisesti?

20 000 asukkaan väestöpohjan vaatimuksesta voitiin kuulemma tinkiä (vain) siinä tapauksessa, että

1. "selvitysalueella on riittävät edellytykset vastata lakisääteisten palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta", ja 
2. alue on "vaihtoehtoinen toiminnallinen kokonaisuus".

Kätevää. Ykköskohta kuittaantui, kun Nilakan kunnat löivät pöytään pari vuotta aiemmin tekemänsä kilpailukykyselvityksen. Päätöksen perusteluissa todetaan:

"Pidemmällä aikavälillä kuntien yhdistyminen tukisi alueen kehitystä, parantaisi kuntien edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta sekä vahvistaisi kuntien taloudellista asemaa. Yhdistyminen tasaisi ikärakenteen muutoksesta johtuvaa painetta sekä mahdollistaisi toimintojen tehostamisen ja henkilöstön eläköitymisen hyödyntämisen. Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto eivät ole taloudeltaan kriisikuntia tai kriisiytyviä kuntia."

Taidatkos sitä sen selkeämmin sanoa! - Kokonaan toinen asia on, että näitä perusteluja lukiessaan jäävät määritelmiä kaipaamaan niin ekonomistit (ei 'taloudeltaan kriisiytyvä kunta'?) kuin Kielitoimistokin ('eläköitymisen hyödyntämisen mahdollistaminen'?)... mutta jätetään se heidän päänsärykseen.

Enemmän meitä nimittäin kiinnostaa nyt kakkoskohdan vaatimus. "Vaihtoehtoinen toiminnallinen kokonaisuus" tarkoittaa suomeksi, että poikkeuslupahakemuksella ei saanut astua naapureiden varpaille. Tästä varmistuakseen ministeriö kysyi kaikilta naapurikunnilta (Iisalmi, Kiuruvesi, Konnevesi, Kuopio, Pihtipudas, Rautalampi, Suonenjoki, Viitasaari ja jopa Äänekoski!), josko heitä kiinnostaisi ryhtyä kimppaan Nilakan selvitysalueen kanssa.

Kuinka ollakaan, ketään ei kiinnostanut. Asia olikin tätä myöten harvinaisen selvä.

"Toiminnallisesta kokonaisuuden" vaatimuksesta olisi ollut mahdollista tinkiä harvan asutuksen perusteella, mutta siihen eivät Nilakan kuntien syrjäisyysluvut olisi riittäneet. (Älkää vain kysykö, mikä on syrjäisyysluku... Jos kiinnostaa, niin tsekatkaa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella annetusta valtioneuvoston asetuksesta, jossa se on kuulemma määritelty!)

Valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies ja päätöksen toinen allekirjoittaja Anu Hernesmaa avasi perusteita:

"Toiminnallista kokonaisuutta on arvioitu lähinnä kuntien pitkän yhteistyöhistorian kautta. Tuo nelikko ei myöskään kuulu mihinkään muuhun toiminnalliseen kokonaisuuteen. Taustalla on myös kuntien tekemä kilpailukykyselvitys ja sen johtopäätökset. Alueen väestökehitys huomioiden yhdistyminen parantaisi etenkin kuntien edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta."

Pitkäksi yhteistyöhistoriaksi kelpasi ilmeisesti yhteinen perusterveydenhuolto tai sosiaali- ja terveystoimi, jota kuntayhtymä on harrastanut Kysteri-liikelaitoksen Nilakan palveluyksikön nimellä vuodesta 2012 lähtien. Muuta yhteistä toimintaa eivät ainakaan paikkakuntalaiset itse ole huomanneet tällä kuntanelikolla olleen. 

Kuntaliitoksen valmistelu on sittemmin toki jo synnyttänyt 8 yhteistä työryhmää tuottamaan raportteja ja selvityksiä. Selvitysmiehen analyysin mukaan kuntien taloustilanne ei tosiaan ole kriisiytymässä, vaan vain ongelmallinen:

"Kaikki Nilakan kunnat elävät taloudellisesti haasteellisia aikoja. Valtionosuuksien leikkaukset kirpaisevat Keitelettä, Vesantoa ja Tervoa sadoillatuhansilla euroilla lähivuosina. Kun yhtälöön lisätään, ettei verotulokehityksessäkään ole hurraamista, on tilanne ongelmallinen."

Käytännön yhteistyöstä on oikeastikin saatu hyviä kokemuksia kuntalaisille. Kuulopuheiden mukaan ainakin Vesannolla oltaisiin oltu tyytyväisiä siihen, että lääkäriin on Kysterin myötä päässyt entistä paremmin. Tämän blogikirjoituksenkin lopussa olisi paikka linkille johonkin asiaa valaisevaan selvitykseen tai lehtiuutiseen - jos sellainen netistä löytyisi.
.

Yhteiset nimittäjät vähissä?
 

Äkkiseltään neljällä Nilakan kunnalla ei tuntuisi olevan juurikaan luontaisia yhteyksiä keskenään. Yhteinen nimittäjä Nilakka-järvi toki yhdistää neljästä kunnasta kolmea, mutta Vesannon alueelle se ei ulotu. Historiallinen Hämeen ja Savon maakuntaraja halkaisi Pielaveden ja Tervon, kun taas Keitele ja Vesanto olivat kokonaan Hämeen puolella.

Tervon pohjoisosa liitettiin joksikin aikaa 1800-luvulla vastentahtoisesti Pielaveteen, mutta hankkiutui pian takaisin Karttulan yhteyteen. Pielavesi ja Keitele ovat perinteisesti olleet kuntapari, tehneet tiivistä yhteistyötä ja kuuluneet Ylä-Savon seutukuntaan, siinä missä Vesanto ja Tervo ovat Sisä-Savon seutukuntaa ja enemmän Suonenjoen ja Kuopion suuntaan kallellaan.

Hamulan eteläpään taloilla on vanhastaan ollut yhteyksiä enemmänkin Vesannon kuin Keiteleen suuntaan. Niinivedellä oli meijeri ja mylly, jonne maidot ja viljat vietiin. Eteläpään talot myös käyttivät Niiniveden puhelinkeskusta ja postinumeroa. Kyläkauppojen kuoltua lähin ruokakauppakin on nykyään Vesannolla.

Hamulalaisille maantie- ja laivaliikenneyhteydet kaupunkiin (Kuopioon ja Suonenjoelle) pelittivät jo 1880-luvulla Niiniveden kautta, kun Keiteleen puolella niistä vasta haaveiltiin. Ei ollut ihme, että etelähamulalaiset puuhasivat tuolloin jopa siirtymistä Vesannon kuntaan.

Vanha Nilakan kylä uuden
Nilakan kunnan keskellä

Useissa viimeaikaisissa kuntaliitoksissa on uuden yhdistetyn kunnan nimeksi kaivettu historian lehdiltä joskus aiemmin käytössä ollut pitäjän tai alueen nimi: Akaa, Sastamala, Raasepori... Harvemmin on sepitetty kokonaan uusi nimi aluetta yhdistävän vesistön mukaan, ainoana tulee mieleen Siikalatva. Useimmiten pieniä kuntia on vain liitetty isompaan keskuskuntaan tai kaupunkiin ja jatkettu elämää sen nimellä, lähimpinä esimerkkeinä Kuopio tai Äänekoski.

Nilakan kunnalla ei tosiaan helposti näyttäisi olevan alueena omaa identiteettiä tai historiaa. Ei kuitenkaan tarvitse mennä kuin pari vuosisataa taaksepäin, niin kaikissa virallisissa yhteyksissä näkyy Nilakka-niminen kylä, jonka alue ulottui nykyisten Keiteleen ja Tervon kuntien alueille. Kylän muodosti 1600-1700-luvuilla seitsemän taloa, joista neljä sijaitsi Keiteleen Hamulassa ja kolme Tervon Hautolahdessa. 

Kuva: Nilakan kylän alue uuden
Nilakan kunnan sisällä.

Uusi Nilakan kunta pyyhkisi ensimmäistä kertaa historiassa kuntarajat pois Hamulaa reunustamasta ja asettaisi kylän aivan uuteen tilanteeseen. Kylä olisi nimittäin uuden kunnan keskellä, ja vieläpä osapuilleen samalla etäisyydellä Keiteleen, Vesannon ja Tervon kirkonkylästä.

Kun tarkemmin katsotaan, niin 1700-luvun lopulla Nilakan kylän alue kattoi Hamulan ja Hautolahden lisäksi myös nykyiset Keiteleen Leppäselän ja Kummunkylän (Kukertajan) rekisterikylien alueet, jotka olivat lähes asumattomia ennen kuin ne isojaon myötä muodostettiin omiksi kylikseen ja asutettiin uudistiloilla. Itse asiassa Nilakka säilyi kylänimenä Pielaveden seurakunnan kirkonkirjoissa 1830-luvulle saakka ennen kuin se viimein vaihtui Hamulaksi.

*
Lähteitä ja linkkejä:
Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne (VM 8.2.2012)
VM:n poikkeamispäätös Keiteleen, Pielaveden, Tervon ja Vesannon selvitysalueelle (1.4.2014)
Savon Sanomat: Neljästä pienestä tulisi yksi pikkuisen isompi (17.12.2012)
Yle: Nilakan kunnat alkavat etsiä kuntaliitosselvittäjää (4.4.2014)
Nilakan kuntien yhdistymisselvitys (nilakka.fi)

Keskellä, mutta reunalla

Kun Hamulaa etsii Suomen kartalta, niin kolkkahan kököttää ihan siinä keskellä, maan leveimmän kohdan puolivälissä. Harpilla saa myös piirtää tosi ison ympyrän ennen kuin tulee oman tai vieraan maan raja vastaan.

Kuvassa 100 ja 200 kilometrin
säteellä piirretyt ympyrät.

Onkin aika nostaa esiin kysymys, miksi sen paremmin keskittäjät kuin hajasijoittajatkaan eivät ole koskaan onnistuneet hyödyntämään Nilakan seudun keskeistä sijaintia syrjäisimmistä maan ääristä (esimerkiksi etelärannikolta) tulevien luontaisena kohtauspaikkana...? Todellisuudessahan Hamula on koko olemassaolonsa ajan sijainnut pitäjän, maakunnan ja läänin rajalla, syrjimmäisessä laidassa kaukana keskuksista.

Ihan ensimmäisinä vuosina kylä tosin pääsi nauttimaan varsin edullisista liikenneyhteyksistä, kun erämaahan perustetun Rautalammin seurakunnan ensimmäisen papin virkatalo sijaitsi Säviällä. Kirkkoherra Laurentius Jentze, siis tuttavallisemmin Jäntin Lauri, asui varmuudella Säviänkoskella vuodet 1564-1580. Kirkko kuitenkin sijaitsi Rautalammin nykyisen keskustan lähellä Talliniemessä, joten Laurentius joutui taittamaan pitkähkön työmatkan Nilakkaa pitkin.

Tuolloin Hamula oli ainut asuttu paikka papin venematkan (tai talvella jäätien eli rekireitin) varrella. Toki myös Nilakan ja Pielaveden pohjoispuolisten kylien asukkaat taivalsivat kirkkoon Nilakkaa pitkin, kun teitä ei vielä ollut koko pitäjässä. Hamulan edustan saaret olivat varmaan suosittu tauko- ja tuulensuojapaikka kirkkomatkalaisille!

Ruotsin ja Venäjän rajalla

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 sovittu Ruotsin ja Venäjän välinen raja on siitä erikoinen, että siitä on käyty mitä verisimpiä taisteluja vielä 1900-luvulla. Silloin riitapukareina tosin olivat historiantutkijat. ”Pähkinäsaaren rajalinjan kulku on jo vuosisadan ollut Suomen historian kiistellyin ongelma”, aloitti Kyösti Julku kirjansa Suomen itärajan synty.

Perinteinen tulkinta Pähkinäsaaren rauhan rajasta.
Lähde: Wikimedia Commons.

 

Kyse ei ole siitä, etteikö alkuperäinen rajasopimuspaperi olisi säilynyt. Ehei, siitä on kyllä tallella niin latinan-, ruotsin- kuin venäjänkielinenkin versio, joissa kaikissa luetellaan sama lista rajamerkeistä. Ne vain ovat kummallisia eivätkä muistuta nykyisin käytössä olevia paikannimiä, ja lisäksi rajamerkkejä nimettiin Varkauden pohjoispuolelta niin harvakseltaan etteivät paatuneimmatkaan tieteilijät saaneet niitä sijoiteltua uskottavasti kartalle.

Jos uskotaan sitä veikkausta, että yhtenä rajamerkkinä mainittu Karjalankoski (Carelakoski tai Kærelekuski, Käräläkuski, Korelomkoški, ihan kuinka vaan) tarkoittaa Säviänkoskea Pielavedellä, niin silloin raja kulki Hamulan itäpuolella.
 

Jos taas seurataan sitä koulukuntaa, jonka mukaan Kolumakoski (tai Kolmakoske, Kolomakuski, Kolumäkuski, Kloomenkoski, Kolemakoški...) tarkoitti Kolimajärven ylintä laskukoskea Viitasaarella, niin raja menikin länsipuolelta. Oli miten oli, jostain lähistöltä se raja kulki.



Hämeen historiallinen maakunta.
Lähde: Wikimedia Commons.

Hämeen ja Savon rajalla
 

Savon ja Hämeen raja vahvistettiin vuonna 1415, mutta silloin rajalinja määriteltiin vasta suurpiirteisesti. Maakuntien raja vahvistettiin uudestaan 1446 ja vielä kolmannenkin kerran 1452. Vasta silloin saatiin aikaiseksi riittävä tarkkuus: raja kulki Iisvettä pitkin Äyskosken kautta Säviänkoskelle ja edelleen Pielaveden pohjoispuolelle. Nilakan itäranta oli siis Savoa, mutta Hamulan puoli saarineen jäi Hämeeseen.

 

Myös alueen paikannimistö kertoo rajaseutuna olosta. Hamulanniemen edustalla Nilakassa oleva Hämeensaari on saanut nimensä kyläläisten muistitiedon mukaan siitä, että "siellä on käyty heimosotia, on vanhoja rajapaikkoja, Hämeen puolta" (kertoja Artturi Pellikka, s. 1886)
Läheinen Elosaari oli kansan kertoman mukaan jo Savon puolta.

Todellisuudessa heimoraja on piirretty vanhoissa kartoissa kulkemaan Nilakan itärantaa pitkin, siis niin että kaikki Nilakan saaret jäivät Hämeen puolelle, myös Elosaari. Toisaalta vanhinkin säilynyt kartta on vasta 1700-luvulta, jolloin rajankäynneistä oli kulunut jo vuosisatoja.




Suomen läänit 1776.
Lähde: Wikimedia Commons

Vaasan ja Savon-Karjalan
läänien rajalla

Kun kuningas Kustaa III vuonna 1775 perusti uudelleen Kuopion kaupungin itäisen Suomen keskukseksi, myös läänijako uusittiin ja vanha Hämeen ja Savon maakuntaraja menetti merkityksensä. Kuopion ympärille perustettiin uusi Savon ja Karjalan lääni, johon Rautalammin pitäjä siirrettiin – olihan Kuopio sentään paljon lyhyemmän matkan päässä kuin entinen läänin pääkaupunki Hämeenlinna.

Viitasaari puolestaan kuului uuteen Vaasan lääniin. Lääninraja siis hyppäsi Keiteleen ja Hamulan alueen itäpuolelta länsipuolelle, mutta reunalle jäätiin toki edelleen killumaan.

Periferiassa seutu pysyikin tiukasti myös tulevissa läänijaoissa. Kun Suomen läänit vuonna 1997 vähennettiin yhdestätoista viiteen, kylän vierestä kulki nyt virallisestikin Itä-Suomen ja Länsi-Suomen raja.



Neljän kunnan rajalla,
tai kohta ehkä keskellä?
 

Maaseudun tyhjennyttyä 1960-luvulla Keitelettä on oltu yhdistämässä milloin Pielaveteen, milloin Viitasaareen. Jos kumpi tahansa liitoksista olisi toteutunut, Hamula olisi luonnollisesti jäänyt uuden kunnan laitimmaiseen peränurkkaan törröttämään. Siinä suhteessa tilanne ei tosin olisi poikennut nykyisestä, missä kylä on pitkulaisen Keiteleen kunnan eteläkärjessä Vesannon ja Tervon rajaa vasten.

Kuva: vanhan Nilakan kylän alue
uuden Nilakan kunnan sisällä

Jos Keiteleen, Pielaveden, Vesannon ja Tervon suunnittelema yhdistyminen lähitulevaisuudessa Nilakan kunnaksi toteutuu, niin liitos pyyhkisi ensimmäistä kertaa historiassa kunnanrajat pois Hamulaa reunustamasta. Asetelma on sen verran erikoinen, että siihen syvennytään myöhemmin omassa kirjoituksessaan.

 

*

Lähteitä ja linkkejä:
Jäntti-suvun historiaa (mm. Laurentius Jentze)
Ruotsin itärajan synty, Voitto Viinasen kirjoitus

 

Vanhan Nilakan tarina, tästä se lähtee

Keiteleen kunta ryhtyi syksyllä 2014 käyttämään hakuilmoituksissaan uutta työnantajakuvausta:

”Keitele on pieni gallialainen kylä Pohjois-Savossa, joka on tunnettu luovuudestaan ja vireästä teollisuudestaan.”

Tällä tietenkin viitattiin sarjakuvasankari Asterixiin, jonka kotikylä piti urheasti puoliaan roomalaisia vastaan. Mereen kurkottavalle niemelle saarrettua kylää ympäröi metsän lisäksi neljä roomalaisleiriä. Roomalaiset olivat valloittaneet koko muun Gallian, mutteivat saaneet vallatuksi tätä yhtä kylää, sillä kylän tietäjä valmisti yli-inhimilliset voimat antavaa taikajuomaa.

Leike: "Kirje Keiteleeltä",
Savo-Karjala 24.10.1890

Vertaus valloittajiin ei kuitenkaan ole ihan uusi keksintö. Savo-Karjala-lehden Keiteleen kirjeenvaihtaja kuvaili paikkakuntaa 125 vuotta sitten, lokakuussa 1890:

”Me keiteleläiset olemme tuollainen pieni kansa, mitätön hiiri jalopeuran luolassa, mahtavain naapureidemme keskellä.”

Kirje Keiteleeltä jatkui:

"Tässä kesällä tahtoivat vesantolaiset, suurvallaksi pyrkien… anastaa meiltä Hamulan kylän, parhaan kylän koko pitäjässämme. Mutta kaikeksi lykyksi urhoollisen puolustuksemme tähden se ei onnistunut. Vaikka meillä ei ollut muuta kuin yksi rykmentti asekuntoista väkeä rynnäkössä ja muutamat hamulaiset peijakkaat karkasivat vielä vihollisen puolelle, tuli voitto kuitenkin."

Mistä oli kysymys?

Siitä lisää myöhemmin. Nyt toteamme vain, että Asterix-vertaukselle olisi ollut paikka valmiina jo 125 vuotta sitten.
 

Tuohon aikaan hamulalaisillakin oli oma tietäjä, eräs talon isäntä joka tunnettiin liikanimellä Hölttä. Hän teki taikoja, paransi langettavatautisia ja muutenkin ”tiesi salattuja asioita”. Hänestäkin kuulette lisää myöhemmin.

Neljää roomalaisleiriä vastasivat tietenkin neljä pitäjää, joiden risteyksessä Hamulan kylä kartalla sijaitsi: Keitele, Vesanto, Pielavesi ja Karttula (myöhemmin Tervo).

Hamulan kylän vanhinta osaa, Nilakan ”mereen” pistävää Hamulanniemeä, tosiaan ympäröivät mantereen puolella sankat metsät. Kyläkunta oli liikenteellisesti aika lailla eristyksissä, sillä sinne ei kulkenut tietä, laivareittiä, eikä kuljetusvälineen puuttuessa postiakaan. Ei ollut koulua, ei kauppaa, ei kievaria.

Siis ei vielä syksyllä 1890. Mutta sitten edistys vyöryi seutukunnalle täydellä voimalla. Vain parissa vuodessa kylälle ilmaantuivat kaikki edellä mainitut: maantie, höyrylaivalaituri, oma kauppa, kansakoulu, kestikievari ja viikkoposti. Ihan hilkulla oli, että kylään olisi saatu vielä rautatie ja meijerikin! Voidaan todella sanoa, että siihen mennessä maanviljelykseen perustuvaa talonpoikaiselämää omassa rauhassaan 1500-luvulta saakka viettäneelle kylälle avautui maailma kertarysäyksellä.

Tämä blogi kertoo Hämeen ja Savon rajalla, Rautalammin reitin latvavesillä, kaukana kaikista keskuksista kehittyneen maalaiskylän historiasta. Tervetuloa vanhan Nilakan, nykyisen Hamulan kylän tarinaan.

Nilakan seudun ensimmäiset asuttajat 1500-luvulla

1500-luvun alussa pysyvä asutus ei ollut vielä levittäytynyt etelän suunnalta lähellekään Nilakan seutuja. Hämäläisasutus ulottui suunnilleen Jyväskylän korkeudelle ja savolaisten asutus Leppävirralle.

Kuva: Eteläisen Suomen asutus 1540-luvulla.
Suomen historian kartasto -kirjasta löytyneen kartan
päälle on tähän läiskitty oranssia merkkaamaan hämäläisten
ja vihreää savolaisten asuttamia kyliä.

Siitä ylöspäin koko Pohjois-Savo ja pohjoinen Keski-Suomi oli asumatonta erämaata, jonka metsiin ja järville hämäläiset ja savolaiset talonpojat vaelsivat vesireittejä pitkin eräretkillään kalojen ja turkisten perässä. Hiljalleen eräomistukset vakiintuivat, ja ainakin Hämeessä erämaiden omistajat joutuivat maksamaan niistä myös veroja.

Hyvä että joutuivat! Ainakin asutushistorian tutkijoiden mielestä. Hämeen eri pitäjien kalavero- ja erämaaluettelot ovat nimittäin ainoita säilyneitä asiakirjoja, mistä ylipäätään pystyy jäljittämään näiden seutujen ensimmäisiä asuttajia.

Uusia asukkaita alkoi tulla erämaihin etenkin Savon suunnalta sen jälkeen, kun kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1542 julisti erämaat valtion omaisuudeksi ja antoi luvan niiden uudisraivaukseen ja asuttamiseen.

Hämeen erämaiden luettelossa vuodelta 1552 mainitaan yhtenä Tuuloksen pitäjän seitsemästätoista asuttamattomasta erämaasta muuan "Nilakanvesi":

”Jtem ifan Jach Huus Tomas Olsson porttas En Mans fiske vatn och ickorne skogh tijll Hopa Hettandes Nilakanvesij Och dogher inthz byggia vppå”

Lähde: Register på Erämarker i Tavastland år 1552

Tuuloksen Portaan kylän Tuomas Ollinpoika omisti siis Nilakanvesi-nimisen erämaan, joka käsitti yhden miehen kalaveden ja metsää, muttei asumusta. Käytännössä melkein kaikki historioitsijat ovat olettaneet, että tämä Nilakanvesi tarkoittaisi samaa aluetta kuin Nilakan kylä Rautalammin emäpitäjässä yhdeksää vuotta myöhemmin. Vasta perustetun Rautalammin pitäjän ensimmäiseen veroluetteloon vuodelta 1561 merkittiin Nilakan asukkaiksi Heikki Hamunen ja Lauri Tolonen.

”Nilakanvesi” oli kuitenkin todellisuudessa edelleen asumaton. Sen sijaan Sääksmäen pitäjän erämaaluetteloista löytyy jotain kiinnostavampaa. Sääksmäen Kosken kylän (jonka paikalla olisi siis nykyinen Valkeakosken kaupunki?) Olli Hemminginpoika omisti vuoden 1554 kalaveroluettelon mukaan Poutaniemi-nimisen yhden miehenosan erämaan. Sen ensimmäinen asuttaja merkittiin veroluetteloon 1559, asuinpaikkana Poutsalo. Hänen nimensä oli - Heikki Hamunen.

Ta-daa! Bingo! Kyseessä oli siis sama tyyppi, jonka asuinpaikaksi merkittiin Rautalammin itsenäistyttyä pari vuotta myöhemmin Nilakka.


Ensimmäinen keiteleläinen
asui Hamulassa

Heikki Hamunen oli samalla myös ainoa uudisasuttaja, jonka voidaan Hämeen erämaaluetteloiden avulla todistaa asettuneen nykyisen Keiteleen kunnan alueelle jo ennen Rautalammin suurpitäjän perustamista. Muut Keiteleen alueen erämaista - Koutajärvi, Vuonamonlahti ja Sulkavanjärvi - eivät olleet vielä saaneet vakituista asukasta. Hamula asutettiin siis Keiteleen kyläkunnista ensimmäisenä.

”Nilakka” oli toki laaja käsite, sillä Heikki Hamunen asusteli Hamulanniemellä ja Lauri Tolonen nykyisen Tervon Hautolahdessa. Nilakan kylä eriytettiin Hamulan ja Hautolahden kyliksi virallisesti vasta isonjaon seurauksena 1700-luvun lopulla.


Kuva kirjasta Suomen asutus 1560-luvulla: kartasto (1973)

"Suomen asutus 1560-luvulla" -kartastosta (kuva vasemmalla) näkyy, miten harvassa uudisasukkaat vielä tuolloin olivat. Kukin oranssi pallo tarkoittaa yhtä taloa, mutta kartassa ne eivät sijaitse ihan täsmälleen oikeilla paikoillaan: toinen Hamulanniemelle merkityistä taloista oli siis oikeasti Hautolahdessa, ja Koutajärven länsipuolelle merkitty asumus sijaitsi todellisuudessa Maaherranniemessä. Mustat pisteet tarkoittavat Hämeen ja Savon rajaa.


Koko järveä emme 
kehtaa omia

Nilakka-nimi vilahtelee hieman myöhemmin kirjoissa asuinpaikkana myös Vuonamonlahden "kylän" yhteydessä. Vuonamonlahden länsipuoli oli rälssialuetta, jonka omisti Jöns Maununpoika. Rälssi tarkoittaa verovapautta, sillä aateliset eivät maksaneet omistamistaan tiloista maaveroa. Jöns ei asunut itse Vuonamonlahdella, vaan tilaa viljeli lampuotina (vuokramiehenä) Antti Sarainen, jonka asuinpaikaksi kirjattiin vuonna 1564 "Lesimäki" ja 1566 "Nilakka". Nimen vaihtelu johtunee siitä, että verokirjuri on merkinnyt rälssimiehen omistamat useat tilat yhden ja saman paikannimen alle.

Vielä vuoden 1586 tarkastusluettelossakin esiintyy nimihämminkiä: Vuonamonlahden kahden lampuotitilan nimeksi on merkitty "Tödenniemi" ja "Nilakka", mutta asukkaiden nimiä ei mainita. 1600-luvun alussa Tödenniemen tilan lampuotina on edelleen sama Antti Sarainen. Eiköhän kaveri kuitenkin liene todellisuudessa pysynyt koko ajan samoilla sijoillaan, jossain Vuonamonlahden länsirannalla? Tästä saisimme kätevästi myös perusteen päätellä, että myös se vuoden 1552 ”Nilakkavesi”-niminen erämaa olisikin sijainnut tuolla suunnalla, siis Hamulaa pohjoisempana. 

 

Mutta arvailua kaikki on toki vain. Jos Google Earth olisi keksitty 450 vuotta aiemmin, niin äkkiäkös asumukset ilmakuvista tarkistaisi. Vaan kun ei.


*



Suomen hallintopitäjät vuonna 1635.
Vasemmalla Hämeenlinnan ja Uudenmaan lääni,
oikealla Viipurin ja Savonlinnan lääni.
Kuva kirjasta Suomen historian kartasto.

Kysymys: mikä Rautalampi?

Selitys: 1500-luvun puolivälissä uudisasutusta Rautalammin ja Kallaveden reitin latvavesillä alkoi jo olla sen verran, että Savon puolen erämaista muodostettiin Tavinsalmen hallintopitäjä (1547) ja vastaavasti Hämeen puolelle Rautalampi (1561).

Hamulan alue jäi siis Rautalammille; Nilakan itäranta oli jo Savon puolta eli Tavinsalmea, joka 1600-luvun alkupuolella jakautui Kuopion ja Iisalmen pitäjiksi. Viitasaari puolestaan itsenäistyi Rautalammista 1635, mutta koko nykyisen Keiteleen kunnan alue jäi vielä osaksi vanhaa Rautalampea.




*


Lähimmät naapurikylät

Ilkka Korhonen selvitti gradussaan v. 1979 koko vanhan Rautalammin (poislukien itsenäistynyt Viitasaari) asuttamisen aina vuoteen 1630 saakka. Vilkaistaanpa mielenkiinnon vuoksi myös Hamulan lähikylien alkuvaiheet.




Asutus vuonna 1630. Kuva kirjasta
Vanhan Rautalammin asuttaminen 1500-luvulta 1630-luvulle (1979).

Viereisestä kartasta näkyy, että Hamulanniemellä oli 1630-luvulla jo neljä taloa, ja Nilakan kylän loput kolme taloa olivat Hautolahdessa.

(Nilakan itäranta Hamulaa vastapäätä oli Savon puolta eikä kuulunut tähän tutkimusalueeseen. ”Suomen asutus 1560-luvulla” -kartaston mukaan siellä oli kaksi asuttua paikkaa, toinen nykyisen Tervon Utrianlahdessa ja toinen nykyisen Pielaveden Jokiniemessä.)

Riitlampi (nykyinen Tervon kirkonkylän seutu)

Riitlampi ja Hautolahti muodostui kahdesta Sääksmäen pitäjän Ritvalan kylän miehenosasta, jotka mainitaan erämaiden luettelossa 1554: Tervasaari (omistaja Jaakko Juhonpoika) ja Airosalonlahti (omistaja Erkki Niilonpoika). Tällöin ne eivät vielä olleet saaneet asutusta. Ensimmäinen uudisraivaaja Antti Tolonen mainitaan 1558 Tervamäessä, 1559 Riitlamminniemessä.

Hautolahden ensimmäinen asukas oli Riitlamminniemen taloista muuttanut Lauri Tolonen. Hän oli 1560 Riitlammella, mutta 1561 Nilakassa.

 

Vesamäki (nykyisen Vesannon kunnan pohjoisosa, mm. Niinivedenpää)

Vesamäen alkuperäinen eräomistus jää epävarmaksi. Vesamäen asukkaana mainitaan 1560 Pekka Vauhkonen, mutta häntä ei sen koommin näy enää kirjoissa, vaan 1561 Vesamäellä asuvat Pekka ja Olli Kempas eli Kemppainen.

Koutajärvi

Koutajärven länsipuoli oli Saarioisten yksi miehenosa, erämaan nimi Koudanniemi (omistaja Mellolan Heikki Ollinpoika). Samaan niemeen (nykyinen Maaherranniemi?) syntyi kiinteä asutus 1560-luvulla, ensimmäinen asukas Eerik Lappalainen merkittiin veroluetteloon 1564.

Vuonamonlahti (myös nykyisen Keiteleen kirkonkylän seutu)

Vuonamonlahden länsipuolesta kerrottiin jo ylempänä, mutta myös itäpuolella oli eräomistuksia.

Hollolan kihlakunnan erämaiden luettelossa 1552 esiintyy viiden miehenosan erämaa nimeltä Voname (omistajina Lepaan Kaarina Yrjöntytär ja Juttilan Antti Juhananpoika), asukasta ei merkitty.

Vuonamonlahden itäpuoli kuului Kulsialalle. Alue saattaa olla 1554 erämaiden luetteloon merkitty Koijulaxi (omistaja Monaalan Eerik Matinpoika).

Ensimmäinen asukas Antti Sormunen merkittiin Rautalammin veroluetteloon 1565.

Nilakanvesi-niminen eräalue (omistaja Tuuloksen Tuomas Ollinpoika) saattaa olla sama kuin Äyräpään kyläksi myöhemmin muodostettu alue.

*

 

Lähde: 

Ilkka Korhonen:  Vanhan Rautalammin asuttaminen 1500-luvulta 1630-luvulle